Energia-lehden (Talentum) uusimmassa numerossa (5/2009) on laaja ilmastoa koskeva juttu ja muitakin ilmastoon liittyviä aiheita. katsokaa

Päätoimittaja Terho Puustinen on mahdollisesti alussa yrittänyt saada aikaiseksi asiallisen ja tasapuolisen koosteen ilmastonmuutoksesta käytävästä keskustelusta – olihan hän palkannut freelancetoimttajan Jussi Laitisen haastattelemaan ilmastoskeptikoja. Kun “uskovaisten” puolella haastateltavina oli “kova” kaarti, Oras Tynkkynen, Petteri Taalas, Phil Jones, Hans-Joachim Schnellnhuber, ym on selvä, että totuus väistyy politiikan tieltä.

Terho Puustiselle laatimani avoin kirje:

Avoin kirje Energia-lehden päätoimittaja Terho Puustiselle. 1.7.2009

Uusimmassa Energia-lehdessä (5/2009) ollut laaja ilmastonmuutosta koskeva kirjoitus on herättänyt paljon ajatuksia, joista valitettavan suuri osa ei saa kiitosta. Pääpiirteissään tasapuolisuuteen pyrkivä teksti on kuitenkin johtamassa lukijaa tehokkaasti harhaan mitä tulee aiheesta käytävään kansainväliseen debattiin. Ongelmaksi ovat muodostuneet haasteltaviksi valittujen yksioikoiset mielipiteet sekä valittu kuvitus.

Pyrin seuraavassa valottamaan missä valitut asiantuntijat ovat mielestäni väärässä ja missä teksti joutuu hakoteille.

Otsikko HÄLYTYS – Talouskriisi on vähäinen vaiva tulevaan ilmastokriisiin verrattuna.. olisi pikemminkin kohdistettava maapallon väestömäärän kasvuun kuin ilmastoon. Vaikka ilmasto muuttuisi kuinka paljon, niin kasvavan väestön kasvava energiatarve on ehdottomasti tärkein syy kohdistaa huomio energian säästämiseen, uusiutuvien kehittämiseen sekä ruokahuollon varmistamiseen.

On todella surullista, että Tshekin presidentti Vaclav Klaus ei ole onnistunut vakuuttamaan muiden maiden päättäjiä ilmastonmuutoksen todellisesta luonteesta. Poliittisen vyöryn alla Klaus on jäänyt toivottoman yksin kritisoidessaan IPCC:n yksioikoista uskoa ilmastomallien ja supertietokoneiden tuottamiin skenaarioihin. Huom! Skenaariot eivät IPCC:n kielenkäytön mukaankaan ole ennusteita vaan todella pelkästään ajatusleikkejä (IPCC:n terminologiassa skeenario = storyline). Ilmastosimulaatiot ovat muuttuneet ennusteiksi vain median kautta.

Suomalainen ympäristöfilosofi Leena Vilkka oli reilu vuosi sitten olleessaan TV:n suuressa ilmastodebatissa Klaussin kanssa samoilla linjoilla todetessaan, että nykyinen ilmastopelottelu on samanlainen ja toivottavasti ohimenevä ismi, kuten kommunismi, sosialismi, environtalismi (ympäristöaktivismi), jne.

Korostat, että monet julkaistut ilmastotutkimukset pyrkivät kumoamaan Klausin väitteet, mutta jätät mainitsematta, että niiden ohella on paljon Klausia tukevia lähinnä internetissä tai vähemmän nimekkäissä foorumeissa julkaistuja tuloksia. Syynä on suurten tiedelehtien (myös meidän Tiede) ottama jyrkkä kanta, että ilmastonmuutokseen kriittisesti suhtautuvia kirjoituksia ei kerta kaikkiaan oteta lehden sivuille. Samalla on todettava, että vain IPCC:n viitoittamia näkemyksiä noudattavat tutkimukset huomioidaan etenkin poliittisten päättäjien taholta apurahoin ja budjettivaroin.

Toteat aivan oikein, että teorioihin ja malleihin liittyy enemmän epävarmuutta kuin nopeat mediat ehtivät kertoa. Mallien kehittämisessä kilpailevat toinen toistaan nimekkäimmät tutkimuslaitokset. Mallit todella monimutkaistuvat ja laskentatehon nopea kasvu sallii entistä pienempien hilayksiköiden käytön entistä monimutkaisemmissa malleissa. Se tuo näennäistä tarkkuutta tuloksiin. Kuitenkin IPCC:kin myöntää, että monien epäselvien prosessien ohella, muun muassa auringon aktiivisuuden vaihtelun vaikutusta ilmastoomme ei voida malleissa huomioida, koska mekanismeja ei tunneta tarpeeksi hyvin, jotta niistä voitaisiin muodostaa tarpeelliset fysikaaliset kaavat.

Edellä mainittu vaikeus on johtanut oletukseen, että teollistumisen alkuajoista havaittu lämpeneminen olisi seurausta ihmisen toiminnasta ja nimenomaan fossiilisten polttoaineiden kasvavasta käytöstä. Todellisuudessa lämpeneminen on seurausta 1400-1800-luvuilla vallinneista poikkeuksellisen kylmistä ajoista, jossa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousulla on ollut korkeintaan marginaalinen vaikutus. Tämä johtuu CO2:n infrapuna-absorptiospektrin kapeudesta ja sen kyllästymisestä (lähes) jo nykyistäkin alhaisemmilla pitoisuuksilla. Tätä tosiseikkaa IPCC ja IL eivät julkisessa keskustelussa vapaaehtoisesti myönnä. Samaan tarkoitushakuisuuteen liittyy ylivoimaisesti tärkeimmän kasvihuonekaasun eli vesihöyryn vaikutuksen leimaaminen positiiviseksi (lämpöä lisääväksi) pakotteeksi, kun sen todellinen vaikutus haihtumisen ja pilven muodostuksen kautta on luonteeltaan negatiivinen pakote. On mielenkiintoista todeta, että tieteellisissä perusteluissaan IPCC myöntää vesihöyryn vaikutuksen arvioimisen erittäin suuret vaikeudet jopa etumerkin osalta.

Ilmastonmuutoksella pelottelu syntyi 1970-luvulla monien tekijöiden summana. Näistä vähäisin ei liene Britannian pääministerin, Margareth Thatcherin, pyrkimys tukahduttaa kommunistijohtoisen kivihiilikaivostyöntekijöiden taloutta horjuttava poliittinen mahti sekä hänen tarpeensa kehittää ydinteknologiaa. Tähän hiilidioksidin tuomitseminen osui kuin tilauksesta. Kun samoihin aikoihin teknistä kehitystä jarruttava vihreä ideologia oli kasvattamassa vaikutusvaltaansa, fossiilisten polttoaineiden tuomitseminen sai nykyaikaisen hurmiohenkisen aseman poliittisissa piireissä.

Tilastollisella nikkaroinnilla saatiin maapallon kyseenalaista keskilämpötilaa kuvaava käyrä seuraamaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousua. Tosin kaikki tilastoihmiset tietävät, että kahden muuttujan korrelaatio ei todista kausaalisuutta (todellista keskinäistä riippuvuutta) ja globaalia lämpötilaa kuvaava “lätkämailakäyrä” on nyt jo vähin äänin haudattu virheellisenä, mutta kasvihuonekaasujen päästöt on nostettu “ratkaisevaan” asemaan.

Maapallon lämpötilojen tilastointi on monestakin syystä erittäin vaikeata ei vain havaintopisteiden epätasaisen jakautumisen takia vaan myös mittausten vaihtelevan tarkkuuden takia. Alussa, eli 1850-luvulla, mittauksia oli harvassa. Säähavaintoasemien lukumäärä kasvoi verrattain tasaisesti vielä tovin toisen maailmansodan jälkeen, mutta rationalisoinnin (kustannusten nousun) seurauksena asemien lukumäärä on lähtenyt voimakkaaseen laskuun. Samalla myös asutuksen vaikutuspiirissä olevien säähavaintoasemat suhteellinen lukumäärä lisääntyi syrjässä olevien asemien ylläpidon kallistumisen myötä. Lisäksi 70 % maapallon pinta-alasta on veden peitossa, jossa lämpötilojen mittaus on edelleenkin ongelmallista.

Britanniassa oleva Hadley Center:n datakeskus kerää ja yhdistää eri maiden ylläpitämistä virallisista tilastoista muun muassa myös IPCC:n käyttämiä lämpötilatilastoja. Jo vuosikymmen sitten havaittiin, että Hadleyn globaalit keskilämpötilat osoittivat nopeampaa lämpenemistä kuin mitä 1979 käynnistynyt alailmakehän lämpötilan mittaus satelliittien avulla osoitti. Erilaisten tarkistusten jälkeen todettiin satelliittien antavan luotettavampaa tietoa koko maapallon kattavista keskilämpötiloista. Tämän jälkeen Hadley-lämpötiloissa tehtiin korjauksia, jolloin nämä kaksi eri mittaustapaa lähentyivät toisiaan, vaikka satelliittimittaukset antoivat 30 vuoden ajalta huomattavasti maltillisemman kuvan lämpötilan muutoksista. Tällä vuosisadalla lämpötilan nähdään molemmissa tilastoissa hiipuneen ja vuoden 2005.jälkeen kääntyneen jopa hienoiseen laskuun, seuraten auringon aktiivisuuden hiipumista.

Ilmastopelottelussa hiilidioksidipitoisuuden maapallon lämpötilaa nostava vaikutus perustuu nimenomaan oletukseen, että “havaittu” lähes jatkuva lämpötilan nousu johtuisi nimenomaan kasvihuonekaasujen lisääntymisestä, kun muut ilmastoon vaikuttavat tekijät on rajoitettu vain aiemmin tunnettuihin vaikuttajiin. Näissä ei ole esim. huomioitu auringon pilkkujen indikoimaa magneettisen aktiivisuuden vaihtelua, jolla tiedetään olevan vaikutusta maapallon ilmastoon, kuten monet aurinkotutkijat meillä ja muualla ovat todenneet. (kts. Missä menemme tänään)

Petteri Taalaksen yksioikoisista väitteistä olen kirjoittanut blogissani: Kööpenhaminan ilmastokokous ja Taalas. Haukkuessaan amatöörejä hän osoittaa olevansa täysin tietämätön maailmalla yleistyvästä ilmastokritiikistä. Selittäessään skeptikkojen harhoja, hän ei ymmärrä, että auringolla on muitakin vaikutuksia maapallon ilmastoon kuin suoranaisen säteilytehon vaihtelu. Tosin aivan uusimmat aurinkomittaukset ovat osoittaneet, että etenkin UV-puolella myös säteilytehon vaihtelu on aiemmin oletettua huomattavasti suurempi. Joka tapauksessa auringon vaikutus historiankirjoista tunnettuihin suuriin ilmastovaihteluihin ovat liian silmiinpistäviä, jotta ne voitaisiin sivuuttaa. Esimerkkinä mainittakoon keskiajan lämpökausi ja sitä seuranneet pieneksi jääkaudeksi nimetyt ja suomessakin kato- ja kuolonvuosina tunnetut hiljaiset aurinkojaksot,

Auringon nykyinen kehitys, jossa uusimman aurinkosyklin (sykli 24) alku on pahasti myöhässä, näyttää erehdyttävästi muistuttavan pieneen jääkauteen liittyviä hiljaisen auringon aikoja. Lämpenemisen asemesta maapallo saattaakin olla menossa kohti ankeita aikoja, jolloin tulisikin varautua epävakaaseen ja kylmään ilmastoon. Tästä löytyy lisätietoa:

Tuntuu siltä, että IPCC ja sen väitteisiin luottavat tahot ovat huolissaan, että ennusteet ilmastonmuutoksen suunnasta saattavat todellisuudesta poiketa täysin hälyttäviksi väitetyistä malliennustuksista. Nyt pyritään mallisimulaatioilla osoittamaan aina vain pelottavampia tulevaisuuden näkymiä. Kiirettä pitää myös poliitikoilla, kun pitäisi runnoa kiireellä energiaverotuksen ym pakkokeinot ennen kun kansalaiset rupeavat epäilemään päätösten perusteita.

Varsin monipuolisessa ilmastojutussa olisi paljon muutakin huomautettavaa, kuten entisen journalistiopiskelijan, nykyisen valtioneuvoston ilmastopoliittisen asiantuntijan Oras Tynkkysen lausunnot, tai Sternin taloudelliset pohdiskelut.

Ehkä alunperin tasapuoliseksi ajateltu kirjoitus ilmastonmuutoksesta onkin kääntynyt päälaelleen muistuttaen suuresti entisen Neuvostoliiton harrastamaa propagandaa, jossa kuvien ja tilastokäyrien avulla annettiin totuuden vastaista tietoa. Energia-lehden koko aukeaman kuvakavalkadi “Ilmastonmuutoksen maailmankartta” pyrkii tehokkaalla kuvavalinnalla omalta osaltaan myös johtamaan lukijaa harhaan – ennen kaikkea todellisesta tabuksi muuttuneesta ongelmasta – väestöräjähdyksestä ja siihen liittyvästä kurjuudesta.

Dr Roy Spencer, joka vetää NASA:n lämptöilamittauksia satelliiteista käsin, piti Imastofoorumi ry:n vuosikokouksessa erinomaisen esitelmän omista ilmastonäkemyksistään. Nyt hän on kotisivulleenlaatinut maallikon näkemys ilmastomalleista. Tästä tekstistä nimimerkki ARCHIE on tehnyt suomenkieleisen käännöksen, joka löytyy Ilmastofoorumi ry:n sivuilta: klikkaa

Mielenkiintoista luettavaa!

NASA’n uusin aurinkoennuste.

NASA’n tutkijoilla on ollut viimeaikoina vaikeat oltavat, kun ovat pyrkineet ennustamaan seuraavan auringon aktiivisuushuipun ajankohtaa, joka näyttää karkaavan entistä kauemmaksi tavanomaisesta noin 11 vuoden syklistä. Kansainvälisen aurinkopaneelin uusimman ennusteen mukaan tulevan syklin huipun tulisi ajoittua toukokuuhun 2013, siis reilusti yli 2 vuotta keskimääräisestä myöhässä.

Mitä tämä merkitsee käytännössä?

Pietarissa olevan Pulkovan Observatorion avaruustutkimuslaboratorion johtaja Habibullo Abdusamatov ennusti jo pari vuotta sitten – toisin kuin NASA – että mennyttä voimakasta sykliä 23 seuraa hyvin heikkojen syklien sarja vieden maapallon Maunder- tai Dalton-minimien kaltaiseen pieneen jääkauteen.

NASA:n tiedotteessa 29.5.2009 mainitaan, että mikäli paneelin ennuste toteutuu seuraava aurinkosykli 24 muistuttaisi aurinkopilkkuluvultaan vuotta 1928. NASA ei siis halua kyseenalaistaa ihmistä syyllistävän ilmastonmuutoksen uskottavuutta, vaan pyrkii ylläpitämään uskoa aktiiviseen aurinkoon, toisin kuin Abdusamatov.
Aivan tiedotteen lopussa kyllä on lause, jossa todetaan, että alhaisella auringon aktiivisuudella on suuri (profound) merkitys maapallon ilmakehään, johtaen sen jäähtymiseen ja supistumiseen. Aurinkotuulten heikkeneminen johtaisi maahan tunkeutuvan kosmisen säteilyn lisääntymiseen. Tiedotteen laatineen paneelin mukaan on myös muita yllätyksiä odotettavissa.

Missä määrin auringon aktiivisuuden hiipuminen johtaa maapallon ilmaston muuttumiseen, on vilkkaan keskustelun kohteena. IPCC:n ilmastoennustuksissa auringon aktiivisuuden vaihteluiden vaikutus ilmastoon sivuutetaan kokonaan vaikka tällainen mahdollisuus kyllä mainitaan ohimennen vuoden 2007 raporttien tieteellisissä perusteissa.

Abdusamatovin tapaan monet aurinkotutkijat niin Suomessa kuin eripuolilla maapalloa pitävät hyvin mahdollisena, että auringon aktiivisuuden vaihtelu on merkittävä ilmastomme säätelijä. Mikäli tämä osoittautuu oikeammaksi kuin IPCC:n hiilidioksidikeskeinen pelottelu ilmaston rajusta lämpenemisestä, saatamme olla menossa kohti Pienen jääkauden tapaista ilmastoa. Tällöin olisimmekin tekemisissä aivan erilaisen sopeutumistarpeen kanssa. Lämpenemisen ja merenpinnan uhkaavan nousun asemesta joutuisimme sopeutumaan, kylmiin ja epävakaisiin säihin, jossa jopa elintarvikkeista voisi tulla pula.

16.5 Ilmastofoorumi r.y. piti vuosikokouksensa Helsingin Yliopiston päärakennuksessa. Pääpuhujana oli Roy Spencer, jonka aihe “Ilmastonmuutos – luonnollinen vai ihmisen aiheuttama”, synnytti hyvin vilkasta keskustelua. Spencerin esitys ilmestynee lähiaikoina Ilmastofoorumin kotisivuille.

Ilmatieteenlaitoksen Johan V. Silén kertoi selkeästi sää- ja ilmastomallien erityispiirteistä. Oma esitykseni käsitteli viimeisimpiä tieteellisiä tuloksia. Koska en vapaaehtoisesti käytä Microsoftin ohjelmia, esitykseni olin tehnyt Corel Presentation formaatissa, esitykseni kuvat löytyvät tästä PDF muodossa.

Seuraavassa vuorossa oli Viljo Järvenpään, Tuomas Helinin ja Timo Niroman esitelmät. Näiden pitäisi ilmestyä mainitulle Ilmastofoorumi r.y.n kotisivulle. Mainittakoon vain tässä, että Timo Niroman odotettu puhe jäi liian suppeaksi muiden esitelmien vietyä liikaa aikaa. Toivottavasti Timo saa tilaisuuden esitellä tärkeitä aurinko ja maapallon ilmaston välisistä kytköksistä seuraavassa seminaarissa (syksyllä 2009?)

Lisäys 9.6.2009

Roy Spencer on laatinut selkeän kirjoituksen tavikselle, jonka Archie Ilmastofoorumin keskustelupalstalla on kääntänyt suomeksi.  löytyy osoitteesta

IPCC:n pelottelumantran puolustajat väittävät, että ihmisen aiheuttamaksi väitettyyn ilmastonmuutokseen kriittisesti suhtautuvia tutkijoita on hiipuva määrä. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Skeptinen rintama vahvistuu vauhdilla. Hyvänä esimerkkinä on http://www.climate-resistance.org/, jossa ennen kaikkea todella runsaasti erinomaisia linkkejä (kts BLOGROLL), joihin kannattaa tutustua.

Skeptikkoja vähättelevät tahot väittävät, että me “ilmastorealistit” emme julkaise vertaisarvioiduissa julkaisusarjoissa vaan “louskutamme leukojamme” netissä. Tämä on osittain totta kahdestakin syystä.

1. Netissä tieto saadaan leviämään todella nopeasti ja laajalle, kuten edellä mainittu sivusto osoittaa.

2. Vertaisarvioidut julkaisusarjat, kuten Science ja Nature eivät hevin julkaise IPCC:tä kritisoivia tutkimuksia.

Tiede-lehden uusimmassa numerossa (2/2009) on ihan lopussa hieno kuva auringosta ja aktiivisesta pilkkualueesta. Tekstissä todetaan, että pitkään odotettu seuraava aurinkopilkkusykli (# 24) antaa odottaa itseään ja jopa NASAn pilkkuspecialisti David Hathaway on joutunut pariinkin kertaan pyörtämään näkemyksiään. Vielä heinäkuussa 2008 hän lausui: “There have been some reports lately that Solar Minimum is lasting longer than it should. That’s not true. The ongoing lull in sunspot number is well within historic norms for the solar cycle.” (eli on raportoitu, että aurinkominimi kestää kauemmin kuin pitäisi. Tämä ei ole totta. Meneillään oleva hiljaisuus aurinkopilkkuissa on täysin aurinkosyklien historiallisten normien mukainen). Tänään http://www.solarcycle24.com/ Ilmoittaa, että auringon aktiivisuus pysyy hyvin matalana (“Solar Activity Forecast: Solar activity is expected to be very low.”)

Kuitenkin tätä hiljaista aurinkovaihetta on ennakoitu jo pari vuotta sitten. Ensimmäisenä tämän toi julki joukko venäläisiä aurinkotutkijoita Habibullo Abdusamatovin johdolla Pulkovan Observatoriosta (esim. http://en.rian.ru/russia/20070115/59078992.htm ).

Mikäli sykli 24 vieläkin viivästyy ja jää aiempia syklejä huomattavasti heikommaksi, kuten eräät aurinkotutkijat uumoilevat, olemme mahdollisesti menossa kohti pienen jääkauden aikana vallinnutta auringon Dalton- tai peräti Maunder-minimiä. Mikäli näin käy, saamme varautua kylmempään ilmastoon, sen sijaan, että meitä uhkaisi IPCC:n ennustama lämpötilan nousu. Ystäväni Timo Niroma on laatinut pyynnöstäni rekonstruktion (kuva), jossa hän pyrkii rinnastamaan Dalton-minimin alun aurinkosyklit 3-6 päättyneisiin sykleihin 22 ja 23.

Rhodes Fairbridge, jonka ainakin vanhempi geologipolvi muistaa, oli eläessään paneutunut myös auringon ja maapallon väliseen vuorovaikutukseen. Richard Mackey kertoo Fairbridgen ajatuksista miten auringon aktiivisuuden vaihtelut ovat vaikuttaneet maapallon tapahtumiin.

Hollantilainen de Jager ja argentiinalainen Silvia Duhau ovat selvittäneet auringon aktiivisuuden vaihtelua ja arvioivat sen tulevaa kehitystä:

Kävi auringon aktiivisuuden kanssa miten tahansa, kiinnostus aurinkoon on edelleen tuottanut lukuisia tutkimuksia, joissa auringon vaikutusta maapallomme ilmastoon on laajennettu varsin mielenkiintoisille urille.

IPCC rajoittaa ilmastomalleissaan auringon vaikutuksen lähinnä sen säteilyintensiteettiin (total solar insolation) eli maahan lankeavan valoenergian määrän vaihteluun, jonka tiedämme olevan verrattain vähäinen. Auringon toiminnassa on kuitenkin monia pitkään tiedostettuja ilmiöitä, joita ei ole aiemmin osattu ottaa huomioon ennustettaessa ilmaston tulevaa kehitystä. Nyt kysytäänkin missä määrin auringon toiminta vaikuttaa maapallon ilmastoon, joko suoraan tai välillisesti?

Elias Pohtila, Metlan entisenä johtajana, kirjoitti jo vuosikymmeniä sitten miten Lapissa puiden kasvu seurasi lähinnä auringon aktiivisuuden (auringonpilkkujen) vaihtelua. Vastaavasti hydrologi Will Alexander on tehnyt Etelä Afrikassa perusteellista tutkimusta jokien vesivirtaamien vaihteluista vuosien saatossa. http://littlurl.com/pkg5v Hän saattoi todeta sadannan ja auringon aktiivisuuden välillä selkeän riippuvuuden, jopa siinä määrin, että hän laati varsin tarkkoja ennustuksia tulevien vuosien vesitilanteista.

Gary Sharp (www.sharpgary.org) kertoi minulle jo useita vuosia sitten, miten muutokset maapallon pyörimisnopeudessa näkyvät Tyynenmeren kalakantojen vaihtelussa. Tästä on vastikään ilmestynyt kalakantojen ja ilmaston syklisestä vaihtelusta kertova venäläisten tutkijoiden englannin kielinen kirja: Cycllic climate changes and fish Productivity .

Pyörimisnopeus taasen on riippuvainen monimutkaisesta kytköksestä maapallon, kuun ja auringon sekä suurten planeettojen massojen keskinäisistä suhteista ja niiden vaikutuksesta aurinkokuntamme massakeskipisteeseen. On havaittu, että aurinkokuntamme painovoimakentät aiheuttavat muutoksia kaikkien kappaleiden liikeradoissa niin auringon kuin kuunkin. Nämä kaikki eri tekijät vaikuttavat myös maapallon ilmastoon ja siinä ilmeneviin sykleihin. Piileekö tässä se selitys joka kyseenalaistaa IPCC:n väittämää ihmisen osuudesta ilmastomme tulevaisuuteen.

Den 9 december deltog jag som inbjuden föreläsare i FST’s klimatseminarium för miljöjournalister. Pär Holmgren, huvudmeteorolog vid Sveriges TV, uppträdde som klimatfanatiker och IPCC förespråkare med titeln: “Hotbilder, klimatförändringen”.

Mitt anförande var “Tomma hot”. Texten med bilder ingår här som bilaga: fst-klimatseminarium

Jag försäkrar att diskussionen efter våra anföranden förorsakade en mycket livlig debatt. Jag anser att jag klarade mig bra, eftersom en del av seminaristerna berättade efter tillställningen att det nog var absolut en av det bästa seminarierna de varit med om.

Pär och jag intervjuades under seminariet och den kom ut 20.1.2009 och kan avlyssnas: http://arenan.yle.fi/toista?id=1791207 vid ca. 14 minuter från början av smälpunkt programmet.

Jalle Ahlbeck Åbo Akademista on ollut ahkera kommentoija ruotsinkielissä lehdissä kuten Huvudstadsbladet ja Åbo Underrättelser. Lähetti oheisen viestin Hannu Tanskasen uuteen blogiin (katso oikealla olevaa linkkiluetteloa) mahdollisesti lisättäväksi:

Här kommer en juttu jag skickade till Åbo Underrättelser för en timme sen som svar på en helsida klimat i ÅU 12.2. 2009: En biolog som “vet” hur Östersjöns biologi blir i framtiden, och pressmeddelande från Finlands Miljöcentral som “vet” massor om de varma vintrarna i framtiden.

Ja itse “juttu”:

Läs Ray Bradbury i stället för klimatprognoser!

I ÅU (12.2) berättas att biologen Ilppo Vuorinen studerat växthuseffektens inverkan på Östersjön genom att analysera mätdata sedan år 1966. ”Fyrtio år är en lång tid i biologernas värld och tidsserierna är tillräckligt långa för att kunna behandlas statistiskt”.

Slutsatsen är att en uppmaning att cykla och ro. Gören bättring, I syndiga människokräk!

Som insatt i statistisk behandling av mätdata vet jag att klimatdataserier sedan år 1966 säger mycket litet om klimatets långtidsvariationer och absolut ingenting om framtiden.

Sextiotalet var kallt och Helsingfors medeltemperatur år 1966 var endast 3,5 grader Celsius. Sedan dess har medeltemparaturen återigen stigit till cirka 7 grader, eller till samma temperatur som på 1930-talet då klimatet var lika varmt som i dag. Se temperaturdiagram för Helsingfors (källa: NASA). Notera rekordkylan under krigsåren och åttiotalets mitt.

Vad speciellt vintermånaderna december, januari och februari beträffar, var medeltemperaturen år 1932: +2,6 grader och år 2008: +0,5 grader. Jämför med år 1985: -11 grader (nästan fjorton grader kallare än år 1932) och år 1941: -10 grader (nästan tretton grader kallare än år 1932).

Med sitt överflöd av (skattebetalarnas) växthusforskningspengar massproducerar miljöforskare och meteorologer tillsammans med datanördar ”prognoser”.

Men FN:s klimatpanel kallar dem inte prognoser utan ”projektioner” vilket är något helt annat. Man stoppar in hypotetiska utsläpp i en dator som räknar med hypotetiska ekvationer bl.a. för moln och vattenånga och sen berättar datorn hur vintrarna blir. Dessa program är vetenskapliga verktyg (”scientific tools”) och är säkert jättekul att leka med om man får bra betalt. Men som prognosinstrument har programmen samma tillförlitlighet som en kristallkula. De klarar varken av att förklara förra glacialperioden, bronsålderns värme, medeltidens värme, lilla istiden, eller ens trettiotalets arktiska värmebölja.
Koldioxidutsläpp kan åstadkomma en liten global uppvärmning. Men datasimuleringar om Finlands framtida vintrar är undermålig Science Fiction. Läs hellre Ray Bradbury, han skriver bra Science Fiction!

Kotkan ja Haminan seudun Rotaryt järjestivät 11.2.2009 ilmastofoorumin nimellä tilaisuuden, johon oli pyydetty esitykset Mikko Alestalolta (Ilmatieteenlaitos). Kai Myrbergiltä (SYKE, ent Merentutkimuslaitos) sekä minulta (eläkeläinen). Mikko piti tietysti standardi IPCC-myötäilevän esityksen. Kai puhui maltillisesti Itämerestä ja mahdollisesta ilmastonmuutoksesta. Itse tietysti pyrin esityksessäni tuomaan vaihtoehtoisia mietteitä ilmaston luontaisesta vaihtelusta ja edessä olevasta ilmaston kylmenemisestä mikäli auringon aktiivisuus jatkaa hiipumistaan.

Esitelmästä tein taustapaperin, joka oli tarkoitus jakaa tilaisuudessa, sekä varsinaiset käyttämäni esityskuvat esityskuvat PDF tiedostona.

Moni on minulta kysynyt onko hiilidioksidi todella maapallon ilmaston tärkein säätelijä kuten IPCC antaa ymmärtää. Helpoin ratkaisu olisi suoraan kieltää. Todellisuudessa vastaus on erittäin vaikea, etenkin kun emme ole edes varmoja siitä ovatko kaikki tärkeimmät tekijät kunnolla hallinnassamme.

Rajoittakaamme pohdiskelun nykyaikaan, eli aikaan, josta on jonkinlaisia mittaustuloksia. Tiedämme, että meret muodostavat valtavan lämpöpuskurin, jonka sanotaan sotkevan hiilidioksidisignaalin ja lämpötilan välistä riippuvuutta. Entä jos näin ei olekaan. Tällöin etusijalle ei väitteistä huolimatta nousekaan hiilidioksidi vaan vesihöyry.

Seuraavassa lyhyt essee, jossa pohdin veden roolia:

Vesi – maapallon ilmaston säätelijänä

Omassa mielessäni näen Roy Spencerin tapaan yhden prosessin yli muiden säätelemässä maapallon ilmastoa eikä siinä hiilidioksidilla ole kovin suurta roolia. Maapallomme on nimitäin vesiplaneetta, joka avaruudestakin nähtynä näyttää siniseltä.

Tässä yhteydessä tulee kysyä: missä maapallolla vuorokauden aikana lämpötila pysyy mahdollisimman tasaisena ja missä lämpötila vaihtelee vuorokauden ajan mukaan mahdollisimman paljon? Vastaukset: – merellä pientä ja vastaavasti hiekka-aavikolla suurta vaihtelua.

Auringon lämmittämältä veden pinnalta haihtuu vettä – vesihöyryä. Haihtumisessa vesimolekyyli sitoo itseensä lämpöä ja samalla pinta jäähtyy. Hiilidioksidin sanotaan absorboivan lämpimän pinnan tuottamaa pitkäaaltoista (lämpö)säteilyä, mutta näin tekee myös vesihöyry.

Vaikka pinnan lämpösäteily nostaa kasvihuonekaasumolekyylien välityksellä yläpuolella olevan ilman lämpötilaa, merkittävämpi lämmönsiirto tapahtuu suoraan johtumalla, eli pinnan lämpöä siirtyy siihen kosketuksessa olevaan ilmaan. Lämmennyt ilma kevyempänä pyrkii nousemaan ylemmäksi antaen tilaa sitä kylmemmälle ja painavammalle ilmalle, joka vuorostaan kevenee ja nousee. Lämpimän pinnan yläpuolelle kertyneen ilmamassan kohtalosta pohdintaa hieman myöhemmin. Palatkaamme hetkeksi vielä lämpötilan vuorokausirytmiin.

Auringon valon hiipuessa iltaa myöten pinta jatkaa lämpösäteilyään ja jäähtyy. Tosin tätä jäähtymistä hidastavat kasvihuonekaasut, johtuen niiden säteilyominaisuudesta. Tästä pääosin vesihöyryn mutta myös hiilidioksidin säteilemästä lämmöstä osa lankeaa takaisin pinnalle.

Aavikolla hiekka lämpiää haihtumisen puuttuessa huomattavasti meren pintaa kuumemmaksi. Vastaavasti tärkeimmän kasvihuonekaasun eli vesihöyryn puuttumisen takia pimeään aikaan kuivalla aavikolla pinta menettää päivällä varastoitunutta auringon lämpöä huomattavan nopeasti. Tästä johtuen aavikolla lämpötilan vuorokautinen vaihtelu on monin verroin suurempaa kuin merellä.

Aiemmin mainitsemani pinnan läheisyydessä lämmenneen ilmamassan kohtalona on tietysti kohoaminen sitä korkeammalle mitä lämpimämpää se on. Noustessaan ylöspäin ja paineen laskiessa ilma kuitenkin jäähtyy. Tässä astuu kuvaan vesihöyryn toinen hyvin merkittävä ominaisuus – kyky muodostaa pilviä. Kun vesihöyryä sisältävän ilmamassan lämpötila laskee sen sisältämän vesihöyryn kastepistettä vastaavalle tasolle, siinä oleva vesihöyry pyrkii tiivistymään ensisijaisesti vesipisaroiksi tai riittävän korkealla peräti jääkiteiksi muodostaen pilviä.

Päiväsaikaan näin muodostuneet pilvet vähentävät auringonsäteilyn lämmittävää vaikutusta. Tällöin haihtuminen sekä vedenpinnalta että myös kasvipeitteestä hidastuu ja samalla uusien pilvien muodostuminen estyy. Mikäli pilvipeite on riittävän paksu ja säilyy illan tullen haihtumatta, yöllä tällaiset pilvet hidastavat varsin tehokkaasti lämmön karkaamista yläilmoihin ja sitä kautta avaruuteen.

Spencer kutsuu edellä mainittua tapahtumasarjaa vesitermostaatiksi. Veden olomuodon muutos toimii siis eräänlaisena lämpötilansäätäjänä.

Lisäys 4.1.2009

Sain juuri vinkin Roy Spencerin uudesta ilmastoblogista, joka täydentää mitä olen yllä kirjoittanut ja lisäksi sisältää paljon uutta aineistoa.