Posted by: Boris Winterhalter | September 29, 2008

“Kylmää vettä kasvihuoneeseen” MOT 29.9.2008 korj. 11.10.2009

Toivottavasti mahdollisimman moni näki maanantain (29.9.2008) MOT-ohjelman “Kylmää vettä kasvihuoneeseen”. Siinä Martti Backman haastatteli University of Alabama at Huntsvillen tutkijoita John Christyä ja Roy Spenceriä, jotka olivat tehneet uraauurtavaa työtä satelliittimittausten perusteella ja päätyneet oäinvastaisiin tuloksiin kuin IPCC:n uhkakuvat katastrofaalisesta lämpenemisestä.

Dokumentin tärkeimmät johtopäätökset ovat: a) Ilmastomallit eivät vastaa todellisuutta; b) maapallon lämpötila ei ole noussut 2000-luvulla; c) troposfääri ei ole lämmennyt mallien mukaisesti vaan peräti jäähtynyt; d) cirrus-pilvet toimivat termostaatin tavoin, eli ilmaston lämmetessä ne edesauttavat ylimääräisen lämmön poistumista avaruuteen; e) ilmakehän hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen on hyödytöntä, sillä vaikutus on olematon ja hinta pöyristyttävä varsinkin kun ei ole minkäänlaisia takeita, että edellisen vuosisadan lämpeneminen olisi ihmisen toiminnan aiheuttama.

On huomattava, että Christy ja Spencer rajoittavat sanomisensa vain omiin tutkimuksiinsa, eli satelliittihavaintoihin ja niistä vedettäviin johtopäätöksiin. He eivät puutu kasvihuonekaasupäästöihin ilmeisesti aiheen arkaluonteisuuden takia. He eivät myöskään ota kantaa ilmastoa sääteleviin muihin tekijöihin ja teorioihin, kuten vaikkapa maapallon albedon (heijastuskykyyn) vaihteluun, tai kosmisen säteilyn ja auringon väliseen vuorovaikutukseen maapallon ilmastoa säätelevänä tekijänä.

Kirjoitin 29.9 dokumentin perusteella alentavasti Alestalosta seuraavasti:

Martti Backmanin haastattelema IL:n johtaja Mikko Alestalo on vaikeuksissa yrittäessään selittää miksi ilmasto ei ole useampaan vuoteen lämmennyt. Toistaa vain, että mittaukset ovat ristiriitaisia, mutta kuitenkin väittää, että mallit kyllä antavat oikean lämpötilannousua kuvaavan trendin.

Kun Backman kysyy minne lämpö on karannut Alestalo vastaa, että kasvihuonekaasujen aiheuttama ekstra lämpeneminen on mennyt meriin. Kuitenkin meret ovat viimevuosina jopa jäähtyneet ja Backman jatkaa; miksi lämpö on vasta viimeiset kymmenen vuotta mennyt meriin eikä aikaisemmin? Alestalolla ei ole tähän vastausta vaan yrittää selittää, että lämpö mitataan pintavedestä ja se menee syvemmälle n. 700 metriin ja joskus 3 kilometriin ja jopa syvemmälle ja näin lämpö olisi jakautunut tasaisemmin koko vesimassaan. Backmanin kysymykseen, onko se arvailua, että lämpö on mennyt syvempiin vesikerroksiin, Alestalon mukaan se ei ole puhdasta arvailua, koska sellaista varmasti tapahtuu. Mistä varmuus, koska hän ei edes muista, että valtamerissä vesi on kerrostunutta ja pääosa auringon lämmöstä jää joka tapauksessa ylimpään ja nyt jäähtyvään sataan metriin. Alestalonkin mukaan sekoittuminen syvempiin kerroksiin tapahtuu hyvin pitkällä aikavälillä, tuskin sentään kymmenessä vuodessa.

Cirrus pilvien kohdalla Alestalo on edelleen hakoteillä, koska ei ilmeisesti ole perillä Spencerin ja Christyn tutkimuksista. He ovat osoittaneet, että mitä enemmän ilma lämpiää sitä harvemmat cirruspilvet, jolloin lämpö pääsee tehokkaasti karkaamaan avaruuteen – siis päinvastoin kuin mitä on mallien perusteella IPCC uskotellut.

Tuolloin totesin lisäksi, että kokonaisuudessaan Martti Backman on onnistunut haastatteluissaan erinomaisesti. Nyt luettuani Alestalon haastattelun minun täytyy tuunustaa, että esitetty dokumentti ei tee kaikilta osiltaan oikeutta Alestalon asiantuntemukselle. Hänen selityksensä olivat enimmäkseen asialliset ja vastasivat virallista näkemystä. Tämä ei tosin tarkoita etenkö suhtaudu edelleenkin kriittisesti ilmastomalleihin. Mallit eivät todellakaan huomioi ilmastoon vaikuttavia luonnollisia osillaatioita, niin maan pinnalla, merissä ja ilmakehässä. Mallit eivät myöskään huomioi planettamme ulkopuolelta tulevaa vaikutusta lukuunottamatta Milankovichin ratavaihtelua.

Aiemmin kerroin, että dokumentti olisi Yle Areenalta nähtävissä ja myöhemmin MOT:n arkistosta. Nyt on todettava, että kummastakin paikasta itse filmi on kadonnut. Sen sijaan osoitteesta: http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/29_9_2008_mot_kylmaa_vetta_kasvihuoneeseen
löytyy kaikkien kolmen (Spencer, Christy ja Alestalo) hastattelut ilmeisesti kokonaisuudessaan. Kannattaa lukea!

HUOM!  MoT dokumentti on siirretty Elävään arkistoonhttp://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=501&a=6215

MoT lähettää ilmeisesti marraskuun 11 p:nä 2009 päivitetyn  ilmasto-ohjelman.  Katsokaa!


Responses

  1. Maapallon ilmasto kylmenemässä – IPCC:n kohututkijat pian paniikissa

    Hallitusten välinen ilmastopaneeli (IPCC, international panel of climate change) kohututkijoineen (Mann, Hansen ym.), poliittisine taustajoukkoineen ja viiden vuoden välein julkaistuine (mainos)raportteineen onnistui mr. Al Goren ja median myötävaikutuksella luomaan ilmastohysterian, joka hakee vertaistaan maailmanhistoriassa. Tuskin milloinkaan on yhtä hatarin perustein saatu poliittiset päättäjät lähes maailmanlaajuisesti tekemään kollektiivisia ja mikä pahinta, vääriä johtopäätöksiä tietokonemallien avulla aikaansaadusta ns. ongelmasta, jota ei edes ole olemassa (AGW=anthropogenic global warming).

  2. Jukka, olet aivan oikeassa, olemme todella ajautuneet “ilmastokriisiin” (sanonta Lauri Valstan HS kirjoituksesta 23.09.2008) vaikka mitään kriisiä itse ilmastossa ei ole vaan yksinomaan poliittisella kentällä.

    Onneksi maailmalta kantautuu tietoja, että monissa EU-maissa kytee kapinahenki, sillä päästötavoitteita ei voida saavuttaa panematta yhteiskuntaa polville.

    Meidän rationaalisesti ajattelevien tulisi kerätä voimamme yhteen ja “pakottaa” poliitikot avaamaan silmänsä ilmaston todelliselle tilalle, kuten Christy ja Specerkin toteavat.

  3. Tavallisena maallikkona en lainkaan ymmärrä, miten päästötavoitteet panevat yhteiskunnan polvilleen.
    Ainakin melkein kaikki hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi esitetyt toimet ennemminkin edistävät positiivisia yhteiskunnallisia tavoitteita.
    Miksi esimerkiksi auton pitäisi kuluttaa kahdeksan tai kymmenen litraa polttoainetta sadalla, jos sen saa kulkemaan saman matkan kolmellakin.
    Ja onko yhteiskunnan kannalta jotenkin välttämätöntä, että ihmiset ylipäänsä liikkuvat mahdollisimman paljon motorisoidusti?
    Tai miksi talon lämmittämiseen pitäisi käyttää fossiilisia polttoaineita, kun se voidaan tehdä monella muullakin tavalla vähintään yhtä helposti?
    Ennemminkin päästötavoitteet vauhdittavat niin teknistä kuin yhteiskunnallistakin kehitystä ja luovat kaiken lisäksi uusia työpaikkoja sekä muokkaavat yleistä arvcomaailman hiukan vähemmän mammonakeskeiseen suuntaan.

  4. Eiväthän päästötavoitteet sellaisenaan horjuta yhteiskuntaa, vaan sen tekevät päästömaksut (päästöoikeuksilla tehtävä kauppa), sanktiot, verot jne. Yhtenä ilmentymänä on energia-intensiivisten työpaikkojen siirtyminen muualle, kuten Intiaan, joka muuten äskettäin ilmoitti sanoutuvansa irti hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä. Monissa köyhissä maissa kurjuus kasvaa, kuten Christy dokumentissa totesi “ilman energiaa elämä on brutaali ja lyhyt”, Lisäksi siirtyminen bioenergian tuottamiseen on nostamassa ruoan hintaa nälänhädän partaalle.

    Olen kanssasi samaa mieltä, että päästörajoituksilla on myönteisiä vaikutteita asuinympäristön ja nimenomaan hengitysilman laadun suhteen, eikä auton todellakaan tarvitse olla bensiinisyöppö, mutta ei se 3 litraa satasella riitä kaikkiin kuljetustarpeisiin. Nykyinen autojen verotuspolitiikka johtaa toivomaasi suuntaan. Tuon liikkumistarpeen olen vaimoni kanssa jo pitkään ratkaissut polkupyörällä silloin kun se on ollut järkevää. Volvo farmaria käytän lähinnä isomman kuljetustarpeen hoitamisessa. Todettakoon, että omakotitalomme lämpiää maalämmöllä ja mökillä on aurinkokennot katolla ja tuuligeneraattori rannalla, lämmitys pääosin puulla, mutta hellepäivinä kahvi lämpiää kaasulla.

    En oikein usko, että päästötavoitteet vauhdittaisivat teknistä ja yhteiskunnallista kehitystä vaan sen tekee energian saatavuus ja hinta. Olen kyllä valmis omalta osaltani myötävaikuttamaan puhtaamman ympäristön puolesta. Sen sijaan en voi hyväksyä IPCC:n, EU:n ja hallituksemme omaksumaa ilmastopelottelua, etenkin kun sen perusteluna on usko ilmastomalleihin ja hiilidioksidin turmiolliseen vaikutukseen.

  5. Jostain syystä kuitenkin Suomessakin jouduttiin autojen kulutuksen vähentämiseksi tekemään hallinnollisia tai lainsäädännöllisiä päätöksiä.
    Vaikka öljyn hinnan kehityssuunta on käsittääkseni ollut jo kauan ennakoitavissa, ei autoteollisuus ennen ole paljonkaan tehnyt kulutuksen laskemiseksi.
    Ennemminkin kulutusta on jopa tietoiseksi kasvatettu hyödyiltään kyseenalaisten lisälaitteiden avulla (esimerkiksi ilmastointi).
    Henkilöautojen käyttö Suomessa tarkoittaa ehkä 80 prosenttisesti yhden henkilön ja pienen tavaramäärän siirtämistä paikasta toiseen. Siihen ei tarvita kolmea litraa enemäpää polttoainetta sadalla kilometrillä edes nykytekniikalla puhumattakaan siitä, että tekniikkaa kehitettäisiin erityisenä tavoitteena vähentää kulutusta.
    Polkupyörähän edustaa tässä suhteessa keskivertoautoon verrattuna huikeaa teknistäkin kehitysaskelta ja sen käyttäminen on peräti viisasta.
    Ravintokasveista valmistettava bioenergia on todellakin höperyyttä, mutta sen taustalla kai on se, että esimerkiksi liikenteen ja liikennevälineitten sekä polttoaineen kulutuksen määrän ei anneta kääntyä laskuun, vaan alan kaupan pitää yhä kasvaa, vaikka maaöljyn saatavuus heikkenisi ja hinta nousisi.
    Tässä näyttävät muuten menneen halpaan vähän kaikki. Se, että nälkäongelma sysätään pelkästään ilmastonmuutoksesta huolestuneitten syyksi on vähintäänkin epäreilua ja yksipuolista.
    Kun Euroopasta siirtyy energiaintensiivistä teollisuutta nk. kehittyviin talouksiin, on sen taustalla kai yleensä ollut esimerkiksi halpa työvoima, nyttemmin varmaa myös päästöholtittomuus.
    Edellinen syy olisi voimassa edelleen, vaikka Euroopassa ei rajoitettaisi päästöjä millään tavoin.

  6. Tuo autojen kulutuksen vähentäminen tapahtui vähän tuon biopolttoaineen tapaan kyseenalaisella tavalla. Puhtaasti CO2 päästöjä tuijottamalla verotus tuli alas varsinkin dieselkalustolla joka tuottaa hiukkaspäästöjä ja on sikäli lyhyelläkin aikavälillä terveyshaitta.

    Kesän aikana julkaistiin Saksassa tutkimus jonka mukaan myös hiukkassuodattimelliset dieselit päästävät edelleen pieniä hiukkaspartikkeleja jotka kulkeutuvat sitten keuhkojen kautta koko elimistöön.

    Saavutettuun CO2 hyötyyn nähden verouudistus tuossa muodossa oli vähän kyseenalainenkin. Nyt ollaan sitten kaavailemassa polttoaineveroa polttoaineen saastuttavuuden mukaiseksi. Tämän tyyppisen pitäisi lupailla dieselille kovia aikoja siinä missä bensa pääsisi vähän vähemmällä ja esimerkiksi maa/biokaasu paljon vähemmällä verolla.

    Tuota viimeksi mainittua eli bio/maakaasuverkostoa voisi autoilun osalta tukea laajaltikin. Lähes kaikkiin bensa-autoihin on tehtävissä kohtuullisen hintainen konversio joka maksaa itsensä yllättävän äkkiä takaisin. Kun vain olisi asemia missä tankata. CO2 päästöt laskee 25% luokkaa, hiukkaspäästöjä ei ole ollenkaan, NOx päästöt laskevat 2/3 ja samalla autoilun kustannukset auton omistajalle laskevan bensaan verrattuna melkein puoleen. Siis polttoaineen osalta. Win-win tilanne.

    Autovalmistajien mammuttitautihan on vaivannut jo pitkään. Tottakai on selvää ettei 3 litralla saa kulkemaan tilavaa autoa isolle perheelle tai suuremmalle määrälle tavaraa. Samalla autoverotus on kuitenkin osaltaan tehnyt selväksi sen ettei pihassa seiso kuin sen verran autoa kuin on pakko. Ei voi hankkia sitä veturia vetämään traileria ja asuntovaunua ja kuskaamaan koko perhettä reissuun siinä missä yhden hengen työmatkat ajettaisiin pikkuautolla ison seisoessa pihassa.

    Tuo mainittu mammuttitauti näkyy esimerkiksi VW Golfissa kohtuullisen hyvin. Auton kokonaispaino on noussut I korimallista nykyiseen V korimalliin 350-400kg. Ei se tyhjällä kulje. Tottakai turvallisuus on parantunut, moni pistää sille paljonkin paino-arvoa, tilaa on oletettavasti lisää, mukavuuksia jne. Taloudellisuus ei ole vastaavasti paljoa kummentunut.

    Teollisuuden alasajo kustannusten vuoksi on ihan ymmärrettävää. Ei yksittäinen firma voi tehdä hyväntekeväisyyttä maksamalla henkilöstöstään ja energiastaan hirveää ylihintaa tiukoilla markkinoilla kun toiset tuottaa likaisella sähköllä ja lapsityövoimalla Kiinassa. Näin kärjistetysti sanoen. Sillä menolla tulee vain pönkkä ovelle jossain vaiheessa.

  7. Ja niin. Se jäi ihan kokonaan pois tuosta autoverouudistuksesta ettei se suoranaisesti ota kantaa absoluuttisiin CO2 päästöihin. Urheiluauto á 300g/km saa massiivisen hintalisän jo hankinnassa ja vuodesta 2010-2012 lähtien myös kalliimman vuosittaisen käyttömaksun vaikka autolla ajaisi esimerkiksi 5000km kesäaikaan. Samaan aikaan dieselauto á 100g/km sahaa ympäri vuoden +40000km tuottaen moninkertaisesti CO2 päästöjä hiukkaspäästöistä puhumattakaan. Sen hinta kuitenkin laski. Jopa radikaalisti.

    Päästövero jolla ei todellisten päästöjen kanssa ole tekemistä.

  8. Päätökset autojen kulutuksen vähentämiseksi ovat seurausta EU:ssa tehdyistä ratkaisuista, jossa kullekin maalle asetettiin päästötavoitteet. Suomi, hyvänä partiopoikana, ottaa EU:n määräykset sananmukaisesti. Autoilua on ennenkin onnistuneesti rokotettu ja niin
    kävi nytkin.

    Mitä tulee öljyn hintaan niin kyllähän autoteollisuus on ollut tästä tietoinen jo pitkään. Euroopassa diesel autojen suosio vähäisemmän kulutuksen takia kasvoi jo vuosia sitten. Suomessa valtion rahanahneus (verotus) piti meillä dieseliä hyvänä lypsylehmänä ja on sitä vieläkin käyttömaksun muodossa.

    Autoihin kohdistuvien toimien hyöty näkyy etenkin hengitysilman paranemisena. Sen sijaan globaaliin ilmastoon päästöjen (CO2) rajoittamisella ei ole haluttua vaikutusta. Sinänsä koko ajatus ihmisen mahdollisuudesta manipuloida ilmastoa kuuluu sarjaan hölmöläisten touhuja. Vaikka keksittäisiin keino (utopistinen ajatus) millä ilmastoa (siis pitkäaikaista keskivertosäätä) voitaisiin säädellä, niin miten maapallon eri kansakunnat voisivat päättää mikä ilmastotyyppi olisi kaikille parasta.

  9. On the impact of carbon dioxide on global temperature, United Kingdom astrophysicist Piers Corbyn said, “There is no evidence that carbon dioxide has ever driven or will ever drive world temperatures and climate change. Worrying about carbon dioxide is irrelevant.”

  10. Piers Corbyn on minulle vanha tuttu. Hän vetää Weather Action nimistä yritystä joka tekee pitkän aikavälin sääennustuksia perustuen lähinnä auringon aktiivisuuteen. Piersin ennustukset ovat usein saattaneet Britannian meteorologit häpeään.

    Hän on hieman räväkkä suustaan ja siksi monet eivät jaksa häntä kuunnella, mutta CO2:n suhteen hän on oikeassa.

    Piersin pitkänajan ennustuksa löytyy myös Suomen alueelle, tosin työ on vasta alullaan ja ennustuksien “virittäminen on vielä kesken. Ennustukset on kaupallistettu Hagelstamin toimesta <a href=”http://http://www.lowefo.com/”>www.lowefo.com.

  11. […] Kirjaa ei välttämättä tarvitse ostaa sillä Solomonin kolumnitekstit ovat nähtävissä lehden nettiarkistossa. Kirjassa esiintyvät myös Christy ja Spencer, joita Martti Backman haastatteli MOT ohjelmaan “Kylmää vettä kasvihuoneessa”. […]

  12. Onko tämä tutkimus tuttu:

    https://publicaffairs.llnl.gov/news/news_releases/2008/NR-08-10-05-article.pdf

  13. Kyllä mainitsemasi juttu on minulle tuttu. Kyseessä on epätoivonen yritys vähätellä jutussa referoitua Douglas, Christy, Pearson, Singer tutkimusta (2007), jossa osoitetaan mallien ja todellisuuden välistä suurta eroa.

    Lopussa Ben Santer kollegoineen joutuvat toteamaan, että lopullista vastausta on vaikea tavoittaa…

    A truly definitive answer to this question may be difficult to obtain. Nevertheless, if structural uncertainties in observations and models are fully accounted for, a partial resolution of the long-standing ‘differential warming’ problem has now been achieved. The lessons learned from studying this problem can and should be applied towards the improvement of existing climate monitoring systems, so that future model evaluation studies are less sensitive to observational ambiguity.

  14. Sallie L. Baliunas with James K. Glassman:

    “Without computer models, there would be no evidence of global warming, no predictions of disaster, no Kyoto. . By simulating the climate on giant, ultra-fast computers, scholars try to find out how it will react to each new stimulus – like a doubling of CO2. An ideal computer model, however, would have to track five million parameters over the surface of the earth and through the atmosphere, and incorporate all relevant interactions among land, sea, air, ice and vegetation. According to one researcher, such a model would demand ten million trillion degrees of freedom to solve, a computational impossibility even on the most advanced supercomputer.”

  15. Glassmania en vielä tunne, mutta Sallie on vanha tuttu, joka ei pelkää julkituomasta mielipiteitään. Hän on Harvardin Yliopiston astrofyysikon koulutuksen saanut. Erikoistunut mm auringon ja auringonkaltaisten taivaankappaleiden säteilyominaisuuksiin.

    Jo vuosia sitten hän tajusi, että ilmastonmuutosta säätelee nimenomaan auringon toiminta eikä suinkaan ihmisen kasvihuonepäästöt. Voimakkaista mielipiteistään tunnettuna häntä on pyritty vaientamaan ja mustamaalaamaan, mutta tämä ei saa häntä perumaan tieteellistä totuutta.

  16. Asiaa on nähtävästi ruettu tutkimaan hieman laajemmin:

    http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7682836.stm

  17. Uutinen Turun Sanomista vuodelta 2003:

    http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2003-11-14,104:2:185641,1:0:0:0:0:0:

    Junnu Vainion laulun sanoja mukaellen olemme saaneet nauttia viimeiset pari kolmekymmentä vuotta oikein kunnolla (auringon) kaukolämmöstä.

    IPCC:n leiri väittää, että lämpeneminen ei ole voinut johtua auringosta.

    Astrofyysikkojen tutkimustulokset tukevat kuitenkin nimenomaan auringon toiminnan ja aurinkosyklien määräävää roolia maapallon ilmaston säätelyssä.

  18. Timo Niroman kotisivuilla on uusinta tietoa auringon ja ilmaston välisestä yhteydestä: http://personal.inet.fi/tiede/tilmari/sunspots.html

  19. MOT:n ohjelma Kylmää vettä kasvihuoneeseen on yhä katsottavissa netistä. Se on talletettu YLEn Elävään arkistoon. Ohjelman katsominen on ilmaista ja sen voi katsoa täältä:

    http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=501&a=6215

  20. Hyvä, että tämä einomainen dokumentti on edelleen nähtävissä. Martti Backman on informoinut, että tuon dokumentin päivitystä viimeistellään ja ilmeisesti lähetetään marraskuun 11 2009.

  21. Tästä voi katsoa miten erinomaisesta dokumentista on kysymys:

    http://planeetta.wordpress.com/2008/10/16/ilmastonihilismia-ala-backman/

    ja tästä:

    http://tuukkasimonen.blogspot.com/2008/09/martti-backmanin-ilmastodokkari-2992008.html

    Katsominen on ilmaista.

  22. Sekä Kaj Luukon että Tuukka Simosen jo hieman vanhentuneita blogeja lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että kaivamalla kaivetaan jotain pienen pientä yksityiskohtaa, josta kritisoida.

    Tarkempi tarkastelu osoittaa että joko herrat Kaj ja Tuukka ovat ymmärtäneet asian väärin tai todella joko Martti Backman tai haastateltavat ovat sanoneet asiansa epäselvästi. Varsinaisia selkeitä virheitä en viime vuoden dokumentissa erottanut, tosin joissain kohdin olisin ehkä formuloinut sanottavani hieman toisin.

    Oli miten oli, jääkäämme odottamaan mitä lisää Martti on löytänyt tähän päivitettyyn dokumenttiin.

  23. Jos nuo blogit ovat vanhentuneita, tässä tuoreempaa kritiikkiä: http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=blogi&news_id=1635

  24. “Sekä Kaj Luukon että Tuukka Simosen jo hieman vanhentuneita blogeja lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että kaivamalla kaivetaan jotain pienen pientä yksityiskohtaa, josta kritisoida.”

    Aika hämmästyttävä tulkinta siihen nähden, että katsastamassani Tuukka Simosen blogissa ohjelman väitteet yksinkertaisesti kumotaan. Vai jäikö niissä joitakin oleellisia asioita käsittelemättä?

  25. Kuka hyötyisi siitä, että ilmastomuutoksella perusteetta pelotellaan ihmisiä? Muutama tutkija? Aurinkopaneelien valmistaja?

    Entä keiden etujen mukaista olisi se, että ilmastonmuutospuheet voitaisiin kuitata huijaukseksi? Ilmaston muutoksen kieltäminen on kaikkien teollisuusmaiden, kaikkien teollisuuslaitosten ja suurten pääomien edun mukaista. Näillä tahoilla on rahaa propagandaan huomattavasti enemmän kuin vastapuolelle.

    En tiedä kumpi ryhmä on oikeassa, mutta teollisuudella on ainakin isommat rahat kiinni asiassa.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Categories

%d bloggers like this: