Posted by: Boris Winterhalter | August 12, 2011

Pohjoisen pysyvä merijää ei uhkaa kadota!

Jatkuvasti mediassa toistetaan miten Jäämeren merijää uhkaa huveta kokonaan jopa muutamissa vuosikymmenissä. Tällaista uhkaa sateliittikuvaukseen perustuva kriittinen tiede ei tunnista.

Koska ihmisen aiheuttamaksi uskovaan ilmaston katastrofaaliseen lämpenemiseen vannovat tahot (IPCC kannattajineen) ylläpitävät pelottelua, jääkenttien mittausmenetelmästä ei haluta kertoa, että yhtenäiseksi jääkentäksi luetaan merenpinta, jossa on vähintään 15 % pinnasta jään peittämä. Ajojäästä muodostuneet alueet ovat luonnollisesti helposti tuulten ja myrskyjen hajotettavissa. Koska meteorologiset olosuhteet myrskyineen vaihtelevat suuresti vuodesta toiseen Jäämeren jääpeitteessä tapahtuu jopa hyvinkin dramaattista vuosien välistä luonnollista vaihtelua.

Uusimmassa Journal of Geophysical Research julkaisussa Melbournen yliopiston tutkijat ovat perehtyneet kesäajan myrskyisyyden ja merijään laajuuden vuotuiseen vaihteluun:

Screen, J. A., I. Simmonds, and K. Keay (2011), Dramatic interannual changes of perennial Arctic sea ice linked to abnormal summer storm activity, J. Geophys. Res., 116, D15105, doi:10.1029/2011JD015847. http://www.agu.org/pubs/crossref/2011/2011JD015847.shtml

Vapaana käännöksenä:

Vuosien väliset vaihtelut Jäämeren pysyvän jääkentän laajuudessa kytkeytyvät kesäaikaiseen tavallisuudesta poikkeavaan myrskyaktiivisuuteen.

Avainkohdat

– Kirjoittajat toteavat, että pysyvän arktisen merijään laajuudessa havaittavat dramaattiset vuosittaiset muutokset liittyvät kesäaikaisten myrskyjen normaalista poikkeavaan aktiivisuuteen.
– Mitä vähemmän kesäaikaisia myrskyjä sitä vähemmän merijäätä sulamiskauden lopulla.
– Myrskyt vaikuttavat pilvisyyteen ja jääkenttien liikkeeseen ja siksi myös sulamisen määrään

Yhteenveto.
Pysyvän arktisen merijään laajuus vaihtelee suuresti eri vuosina. Vaihteluväli voi olla yli miljoona neliökilometriä vuodesta toiseen. Tutkimuksessa selvitetään miten arktiset matalapaineet ja muut niihin liittyvät tekijät vaikuttavat pysyvän jääkentän vuosien väliseen suureen vaihteluun. Syyskuulle ajoittuvan jääkentän supistumisen määrä on voimakkaassa riippuvuussuhteessa myöhäiskevään ja alkukesän sykloniaktiivisuuteen. Etenkin vähäinen sykloniaktiivisuus keskeisen Jäämeren alueella touko-, kesä- ja heinäkuun aikana johtaa sulakauden päättyessä alhaiseen jääkentän pinta-alaan. Suuren jäähävikin vuosina matalapaineiden esiintyminen ja niiden kulkureitit poikkeavat tavallisuudesta ja keskeisen Jäämeren normaali huippuvoimakkaiden syklonien aktiivisuus puuttuu. Tämä koskee etenkin Euraasiasta kulkeutuvia matalapaineita. Harvemmat myrskyt liittyvät normaalia korkeampaan ilmapaineeseen, voimistuneisiin antisyklonisiin tuuliin, transpolaarisen virran voimistumiseen ja pilvipeitteen vähenemiseen; kaikkien tiedetään edistävän jään sulamista. Tutkimus osoittaa myös, että Jäämeren keskiosan voimakas syklonimaksimi edesauttaa jääpeitteen säilymistä, joskin riippuvuussuhde ei ole yhtä selvä kuin vähäisen sykloniaktiivisuuden ja sulamisen määrän välillä. Ilmeisesti myöhäiskevään ja alkukesän sykloniaktiivisuuden vaihtelu esimuokkaa jääkenttää sekä vaikuttaa voimakkaasti sulamiskaudesta selviytyvän jään määrään.

Merijään seurannasta kiinnostuneet voivat seurata päivittyvää jään laajuuden vaihtelua Japanilaiselta sivustolta: http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm

Tässä tämän päivän graafi:


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Categories

%d bloggers like this: