Posted by: Boris Winterhalter | March 21, 2013

Intian tuulipuistot

Osallistuin 11-16.3.2013 Manonmaniam Sundaranar yliopiston (Tirunelveli, Tamil Nadu, Intia) kutsumana merigeologian ja merigeofysiikan asiantuntijana uudistamaan yliopiston geoteknologiakeskuksen maisteritutkinnon kurssiohjelmaa. Samalla pidin kaksi merigeologiaan liittyvää esitelmää ja yhden ilmastoskeptisen esitelmän maapallon väitetystä lämpenemisestä. Vastaanotto oli kaikin puolin hyvin myönteinen, vaikka aiheista käytiinkin välillä antoisaa debattia.

140 km:n automatkalla Tamil Nadun osavaltion pääkaupungista Tirunelvelistä Keralan osavaltion Trivandrumin lentokentälle tie nro NH 944 vei todella laajan tuulipuiston läpi (Tuuligeneraattoreita etelä Intiassa). Minua hämmästytti eniten, että satojen myllyjen joukossa kaikki myllyt pyörivät kohtalaisessa tuulessa tuottaen sähköä noin 5 sentin hintaan per kWh.

Minulle kerrottiin, että Tamil Nadun osavaltio on ottanut Intiassa johtoaseman uusiutuvan energian tuotannossa (Tamil Nadu Energy Development Agency) johon kuuluu tuulienergian ohella aurinko- ja bioenergiakin.

Vuodesta 2004 syyskuuhun 2012 mennessä TEDAn ilmoittama asennetun tuulienergian nimellisteho oli 7134 MW (Suomen ydinenergiakapasiteetti on 2671 MW). Tuulipuistot sijaitsevat eteläistä Ghat-vuoristoa lävistävien solien yhteydessä. Vallitsevien tuulien suunnassa olevien solien ansiosta enimmäkseen tasaisesti puhaltavat monsuunituulet kanavoituvat ja saavat merkittävää lisänopeutta Niinpä esimerkiksi Aralvaimozhin (Aralvaimoli) ympäristön “tuulipuisto” on ollut sijoittajien suosiossa ja niinpä siitä on muodostunut Aasian ylivoimaisesti suurin energiapuisto. Se sijaitsee lounaisen monsuunituulen suuntaisen solan vaikutuspiirissä, jossa tuulen vuotuinen keskinopeus on 5-7 m/s.

Yhteensä kolmen eri solan vaikutuspiirissä on tällä hetkellä n.11.000 tuulimyllyä, joista valtaosa on yksityisten henkilöiden ja yritysten asennuttamia. Vaikka enemmistö tuuligeneraattoreista ovat pieniä pihapiiriin asennettuja muutaman kymmenen kilowatin tehoisia, varsinaiset siirtoverkkoon liitettävät myllyt ovat teholtaan peräti 850 kW. Google Earth löytää mm. Muppandal Wind Farm nimisen alueen, jossa myllyjä on sekä maanviljelysalueella että taajamissa sopivasti siroteltuina parin sadan metrin päässä toisistaan.


Responses

  1. Hyvä Intialle, jos rakentamis- ja huoltokustannukset pysyvät kohtuullisina.

    Täällä meillä pohjoisessa täytyykin yrittää keksiä muita konsteja. Eivät meikäläiset tuulet tuota tarpeeksi, ja talvet kasvattavat tuulimyllyjen kustannuksia. Näin se ikävä kyllä on.

  2. Tuulivoiman rakentaminen. Saattaa joissain olosuhteissa olla ihan ymmärrettävä ratkaisu. Suomessa olosuhteiden takia ne eivät maksa itseään takaisin koko elinkaarensa aikana (n.20-30v).
    Ymmärrettävillä olosuhteilla tarkoitan esim. Luotoa avomerellä, minne kantaverkon vetäminen on todella kallista/hankalaa.

    Tuulimyllyt tuovat myös mukanaan muita sivuvaikutuksia, mitä ei aina osata niihin yhdistää.

    – Mitä enemmän sähköverkko nojaa tuulivoiman varaan sitä enemmän se tarvitsee nopeasti kytkettävää vaihtoehtoista energian tuottoa rinnalle. Tämä nopeasti kytkettävä tarkoittaa yleensä hiilivoimaa.
    – Saksa on tästä malliesimerkki hiilivoimaloidensa kanssa päätettyään siirtyä yhä enemmän tuulivoimaloiden varaan ja esimerkkejä voi etsiä kaikista niistä valtioista, jotka ovat tuulivoimaan enemmän panostaneet.

    Ja ei siinä. Hiilivoimalat ovat oikein toimivia ja hyviä yksiköitä, mutta tuulivoiman yhdistäminen saasteettomaan energiantuotantoon on aika huvittava paradoksi.

    Tuulivoimaloiden tuoton ollessa n.20% nimellistuotostaan, joudutaan muita voimaloita käyttämään myös kokoajan rinnalla. Käytännössä ydinvoimasta luovuttaessa joudutaan tuulivoimaloiden lisäksi rakentamaan lähes koko maan kattava sähköntuotanto toiseen kertaan vaihtoehtoisilla lämpövoimaloilla (hiili,kaasu,turve yms.). Tämä näkyy tällä hetkellä mm. Saksalaisten sähkölaskuissa.

    Suomessa sähkönkulutuksen suurin piikki osuu talvikuukausien kylmimpään maanantai aamuun, kun yhteiskunta käynnistää koneet viikonlopun jälkeen.
    Monesti en ole kuullut tuulta ja kovaa pakkasta samassa lauseessa.

  3. Näinhän se tuulivoiman osalta on ja todellakin Tamil Nadun osavaltio on onnellisessa asemassa kun tasainen monsuuni puhaltaa ja vielä vuoristosola suurentaa tehoa.

    Kuten sanoit tuulella on paikkansa, etenkin poikkeustilanteissa, kuten minulla mökillä, pieni Windside pystyroottorini pitää aurinkopanelihin kytketyt akut jonkilaisessa latauksessa talven pimeimpinä aikoina koska paikalla ei keskitalvella oleskella.

    • Aiemmassa viestissäni oli ehkä hieman turhan kärkäs ulkoasu.
      Mainitsemaasi tarkoitukseen laite on varmasti toimiva kokonaisuus.

      Tämä viimeaikainen valtamedian tapa myydä tuulivoimaa toimivana energiamuotona ja vielä kirjoittaa sen rahallisesta tukemisesta siten, että se kasvattaisi bruttokansantuotetta, on herättänyt itsessäni vähän turhankin innokkaan vastareaktion.

      Menee aiheen vierestä, mutta kiitoksia hyvästä blogista. On mukava lukea järkeviltä kuulostavia ajatuksia tämän sekasotkun keskellä mitä mm. Yle,HS, Ilmatieteenlaitos julkaisevat.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Categories

%d bloggers like this: