Posted by: Boris Winterhalter | May 11, 2014

Hesari edelleen sensuroi

Helsingin Sanomissa tulee lähes päivittäin kirjoituksia ilmastonmuutoksesta, sen “torjunnasta” ja samalla myös skeptikkojen mollaamista.

Ilmeisesti enemmistö kansalaisista alkaa kyllästyä jatkuvasta pelottelupropagandasta, etenkin kun säät vaihtelee joka tapauksessa. Aiheesta oli 4.5 Katja Boxbergin valitus Helsingin Sanomissa, että aiheesta puhutaan liian vähän. Siihen liittyen lähetin samana päivänä mielipidetoimitukseen seuraavan tekstin:

Ilmastokeskustelun avoimmuus?

Katja Boxberg (HS 4.5) pohtii vaisua ilmastokeskustelua ja hakee vastauksia Timo Vesalan ja Vesa-Matti Lahden mielipiteistä. Heistä kumpikaan ei näytä ymmärtävän, että yli kaksikymmentä vuotta jatkunut ilmastolla pelottelu ei juurikaan nykyihmistä hetkauta. Kysyttäessä pelottaako, monet nuoret ja etenkin naiset vastaavat myönteisesti juuri niillä samoilla sanoilla, joita media on suoltanut julkisuuteen. Samoin vastaavat valitettavasti myös monet tieteen ja talouden edustajat, joiden leipä on kiinni poliittisista ilmastopäätöksistä.

Todellista tietopohjaista keskustelua ei juurikaan käydä, sillä moniko korkeasti koulutettu tutkija todella hallitsee ilmaston säätelyyn liittyvät monimutkaiset prosessit? Tilannetta vääristää myös kriittisten tutkijoiden leimaaminen ilmastonmuutosta kieltäviksi “skeptikoiksi”. Todellisuudessa he yleensä toteavat maapallon ilmaston vaihtelevan luonnostaan eikä nykyinen kehitys osoita siitä poikkeavaa. Tämän osoittavat monet menneiden aikojen ilmastoja koskevat tutkimukset.

Tärkeintä olisi jatkaa avoimin mielin eri aikoina esiintyneiden ilmastoheilahdusten todellisten syiden selvittämistä eikä tyytyä puutteellisten ilmastomallien luomaan harhaan ihmiskunnan syyllisyydestä. Maapallon väestön räjähdysmäinen lisääntyminen on suurin ongelmamme ja siinä hiilen poltto vaikuttaa korkeintaan taajamien ilman puhtauteen.

Boris Winterhalter, fil. tri
Espoo

********

Hämmästyin lukiessani Hesarin mielipidesivua 7.5 kun Antero Järvinen, Kilpisjärven biologisen aseman johtaja, sai  julkaistua kirjoituksen, jossa todetaan mm. että luonnontiede ei tue poliittista ilmastopolitiikkaa. Järvisen taitavasti valitsemat sanat läpäisivät HS-sensuurin. Yksinkertainen toteamus oli, että jos ilmastomallit eivät vastaa havaintoja niin mallit ja niiden luomat ennustukset ovat selvästi väärässä.  Tämä toteamus on skeptikkojen tärkein argumentti väittelyssä IPCC:n pelotteludoktriinia vastaan.  KIITOS Antero!

 


Responses

  1. Hei,

    Samana päivänä minäkin laitoin Hesariin alla olevan kirjoitukseni, jota ei myöskään julkaistu. Keskustelua kaivataan, mutta sitä ei kuitenkaan sallita!

    Parhain terveisin, Antero

    Ilmastokeskustelun puute on kotikutoista

    Katja Boxbergin kirjoituksessa (HS 4.5.) päiviteltiin ilmastokeskustelun vaisuutta Suomessa. Väite on omituinen, koska pitkäaikaisesta kokemuksestani tiedän, että mm. Helsingin Sanomat ei kannusta keskusteluun, vaan pyrkii pikemminkin estämään sen. Lehdessä käyty ”keskustelu” on hyvin yksipuolista. Yliampuvat kauhukuvat kyllä julkaistaan, mutta asialliset virheitä oikovat kirjoitukset eivät yleensä läpäise toimituksen seulaa. Näyttää siltä, että päästäkseen mukaan ”keskusteluun” on oltava asioista samaa mieltä lehden kanssa. Mainitusta ilmastopaneelin IPCC:n tuoreesta raportistakin olisin mielelläni käynyt keskustelua/väittelyä, mutta lehti ei sitä tälläkään kertaa sallinut. Lehden kielteinen asenne avoimeen ilmastokeskusteluun huipentuu väitteeseen, että keskustelun puuroutumiseen vaikuttaisi ilmastonmuutoksen kieltävien ilmastoskeptikkojen näyttävä rooli julkisuudessa. Näyttävää roolia ei ole ollut olemassa. Tietääkseni Suomessa on myös hyvin vähän ilmastonmuutoksen kieltäviä ilmastoskeptikkoja. Sen sijaan meillä on kasvava joukko ilmastokriitikkoja, jotka haluaisivat käydä asiallista, tutkimukseen perustuvaa ilmastokeskustelua. Aito keskustelu tarvitsee myös toisinajattelijoita. Kun he ovat väärässä, he pitävät meidät varpaillaan. Kun he ovat oikeassa, he ovat ainoat, jotka kantavat totuuden lyhtyä pimeydessä. Hyvä media kestää kritiikin ja epäilyn, se tarvitsee niitä. Kun toinen osapuoli yrittää hiljentää toisen, erehdykset yleistyvät. Kansalaisten kiinnostuksen puute ilmastoasioista saattaa johtua osaksi siitä, että he eivät ole saaneet lukea kaipaamaansa avointa keskustelua.

  2. Ajatuksemme kulkevat näköjään samoja ratoja – JATKAKAAMME taistelua järjenvoitoksi!

  3. YES!


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Categories

%d bloggers like this: