Posted by: Boris Winterhalter | March 9, 2019

Matti Virtasen uusi kirja Ilmastopaniikkki – hoito-ohje

Olemme vihdoin saaneet erinomaisen ja kuitenkin kriittisesti ilmastonmuutokseen suhtautuvan Matti Virtasen 400 sivuisen kirjan, joka julkistettiin 5.3.2019. Tilaisuuden avasi Docendo kustantamon edustaja todeten uuden kirjan olevan eräänlainen tienavaaja, jollaista Suomessa on jo pitkään odotettu. Kaikkihan me tiedämme, että maapallon ilmasto on aina ollut muutoksen kourissa. Tosin, maapallomme alkuaikojen jälkeen, valtamerien synnyttyä, vaihtelu on tapahtunut verrattain ahtaissa rajoissa, jossa elämä on eri muodoissa kukoistanut ja välillä muuttunut. Silti olosuhteet ovat olleet lämpötilan ja kosteuden suhteen otolliset.

Kirjassaan Matti tekee selkeän eron ilmaston muutoksen ja ilmastonmuutos sanojen välillä. Yhteen kirjoitettuna ymmärretään tämän hetken polttavinta keskusteluaihetta eli ihmisen aiheuttamaksi esitettyä muutosta maapallon ilmastossa. Mikä pahinta, aiheen mediapyörittely on synnyttänyt ihmisissä pelkoa ja ahdistusta.

Matti Virtanen on kirjassaan pyrkinyt lieventämään tätä ahdistusta kertomalla lukuisten haastattelujen ja faktahakujen avulla, missä ilmastotutkimus menee sekä virallisessa tiedotuksessa että taustatutkimuksissa. Monet Matin tapaamista tutkijoista ovat selkeästi eri mieltä virallisen ilmastonmuutoksesta kertovan propagandan suhteen. Hän on tehokkaasti haastatellut maailman johtavimpia ilmastotutkijoita, jotka kuitenkin pysyttelevät erossa hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) raporttien esittämistä tulevaisuuden skenaarioista. Väitetään, että tuo sana “skenaario” viittaa projektioihin (?), eli ajatusmalleihin (oletuksiin), mutta media tulkitsee tehtyjä supertietokoneajojen tuloksia kuitenkin eräänlaisina ennusteina.

Toivon, että mahdollisimman moni ahdistunut helpottuu luettuaan Matin kirjan ja luottaa valoisampaan tulevaisuuteen. Hiilidioksidi ei nimittäin ole se “mörkö”, jollaiseksi IPCC sen piirtää, vaan se on kaiken tuntemamme elämän perusta ja kasvien ehdoton ravinne.


Responses

  1. Boris: Taas kerran, esitit maamme parhaana ilmastoasiantuntijana oikean analyysin ilmastonmuutoksesta: Matti Virtasen uutuuskirja. Laitoin sen sivustolleni ja myös UusiSuomen keskustelupalstalle.

    • Kiitos Tapio lämmittävistä sanoista. Valitettavasti ikä rupee painamaan, eikä oikein osaa asetta sanojani riittävän napakasti, mutta yritetään niin kauna kuin henkipihisee!. Koska olen ollut Matin kirjan kanssa tekemisissä, toivoisin, että sitä todella ostettaisiin, joten mainosta sitä lähipiirissäsi.
      terveisin
      Boris

  2. Kiitoksia Borikselle pitkään tehdystä hyvästä työstä, ei ilmaston vaan ilmapiirin muokkauksen eteen (tulenkantajia tarvitaan ;-). Maamme suurin sanomalehti on pitänyt ilmapiirin muokkauksesta niin hyvää huolta (viimeisin yritys liittyy takkojen/puun polton kieltämiseen) että päätinpä sanoa tilaukseni viimein irti.

  3. Kiitos!

    Kuten aiemmin olen maininnut, niin ilmastonmuutokseen olen suhtautunut kriittisesti 3 vuosikymmentä, enkä ole vielä horjunut kannanotoissani. Toki olen aina tarpeen mukaan korjannut (oikeammin täsmentänyt) näkemyksiäni uusien tutkimusten valossa.

    Myönnän, että kehittyvä ilmastotutkimus on välillä pysäyttänyt miettimään josko olisin sittenkin väärässä, siis CO2:n ilmastoroolista.Tarkempi selvittely on kuitenkin aina palauttanut minut lähes lähtökuoppiin, eli edelleen kyseenalaistamaan IPCC:n näkemystä, hiilidioksidin turmiollseista vaikutuksesta maapallomme ilmastoon. IPCC ei uskalla antaa vesihöyrylle sille kuuluvaa ratkaisevaa roolia vaan väärällä logiikalla alistaa sen CO2:n orjaksi. Varsinaisen ilmaston säätelijän rooli kuuluu vesihöyrylle (m.m. pilvien välityksellä) yhdessä auringon aktiivisuuden kanssa.

    Kaikkein surullisinta koko ilmastopaniikissa on IPCC:n ja median ylläpitämä pelottelu ilmastomuutoksella. Todella järkyttävää on lasten valjastaminen pelottelupropagandan airueiksi. Tämä muistuttaa vuosien takaisia lasten värväämisiä jopa sotilaiksi.

    • Siis ei pelkästään vesihöyrylle vaan vedelle kaikissa olomuodoissaan.

      Kaasukehässä oleva vesi on kaikissa olomuodoissaan aina jäähdyttävä, samoin ilmakehässä ja maanpinnalla.

      • Olet lähes oikeassa, sillä vesihöyryn tiivistyminen nostaa ympäröivän ilman lämpötilaa, Unohdat myös, että vesi toimii infrapuna säteilyn apsorboijana ja emittoijana. Kun vesihöyry absorboi fotonin (kvantin) niin vesihöyrymolekyylin törmäys esim typpi- tai happimolekyyliin, niin energiaa voi siirtyä ja niin edelleen, vai oletko eri mieltä?

      • Joo, olen siitä eri mieltä että vesi ei koskaan luovuta energiaa lämpimässä paikassa vaan se sitoo energiaa ollessaan lämpimässä paikassa. Siksi se ainoastaan jäähdyttää.

        Kun lämmennyt vesi nousee maanpinnalta ylöspäin, se alkaa luovuttamaan lämpösisältöään kylmään ilmaan. Ilmaahan on määritelmän tiukkuudesta riippuen vain 3,5 tai jopa 5,0 kilometrin korkeuteen, mutta vesi voi nousta korkeammallekin jos se on saanut kunnolla lämpöä alkuvaiheessa eli puhutaan ukkosista.

        Jos vielä konkretisoidaan ed. kommenttiasi että vesihöyry nostaisi ympäröivän ilman lämpötilaa niin sellainen on mahdollista vain jos vesimolekyylit eli vesi kohtaa sellaisia rakenteita tai partikkeleita joihin se tiivistyy. Sellaisesta tiivistymisestä ei ole kuitenkaan mitään iloa kenellekään sillä sen jälkeen meillä on joko märkäpinta tai vaikka sade joka myös kastelee ja varsinaisesti tuo kylmyyttä alas tullessaan.

        Lämpöä ei ole tullut yhtään lisää vaan ainoastaan lämpö on jostain tullut veden mukana ja se häviää kuin tuhka tuuleen ja käsissämme on märkiä rakenteita, ihan millaisia vaan kuten märkää multaa, märkä auto, märkä seinä,märkä koivun lehti – ja aina vesi palaa alas maanpinnalle jossa se on aina valmis ottamaan energiaa vastaan päästäkseen viemään energian mennessään yläilmoihin.

        Kun vettä on kierrossa riittävästi niin paikat alkaa jäätyä.

        Tällöin puhutaan korkeista paikoista ja myös napa-alueista.

        Tämän jäätymisen voi estää vain likaamalla lumi mustaksi vaikkapa noella. Sen voi tehdä tulivuori tai sen voi tehdä ihminen.

        Olis muuten kiva tavata jossain ilmastopalaverissa.

  4. Hei Tommi, olet näköjään pyrkinyt omalla tavallasi, havaintojesi perustella, selittämään vesikierron osuutta maapallon lämpötilan.säätelyssä.

    Kirjoitat, “Lämpöä ei ole tullut yhtään lisää vaan ainoastaan lämpö on jostain tullut veden mukana ja se häviää kuin tuhka tuuleen ja käsissämme on märkiä rakenteita”.

    Jotta “ajatusrakennelmasi” toimisi, niin tärkeätä on ymmärtää, että veden haihtuminen vaatii lämpöä ja sinä auringon säteilyllä on ratkaiseva rooli, eli haihtumisen yhteydessä höyryksi muuttunut vesi on sitonut itseensä runsaasti lämpöä, joka yleensä on peräisin auringon säteilystä.

    Haihtumalla muodostunut vesihöyry keventää ilmaa, joka pyrkii nousuemaan. Tuolloin korkeuden lisääntyessä ja ilmanpaineen aletessa vesihöyryä tiivistyy (pilviksi) ja samalla luovuttaa lämpöä ympäröivään ilmaan.

    Olet oikeassa, että tiivistyminen vaati “rakenteen”. Ilmassa tiivistymiskeskuksina toimivat pienhiukkaset (aerosolit) ja maanpinnalla mainitsemasi pinnat (autot, lehdet, jne. Tiivistymisen “siirtää lämpöä” vesihöyrystä tiivistymispinnalle.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Categories

%d bloggers like this: