NASAn uutiset (30.9.2008) kertovat auringon olevan edelleen täysin pilkuton. Tänä vuonna 200 päivän aikana auringon pinnalla ei ole näkynyt ainokaistakaan pilkkua. Edellinen yhtä pilkuton vuosi 1954 liittyi maapallon keskilämpötilan vuosikymmeniä kestäneeseen kylmään jaksoon. Tuolloin tiedemiehet uhkailivat jääkaudella. 1970-luvulla lämpötila kohosi, jolloin uudet pelottelukuviot astuivat esille. Nyt 2000-luvulla lämpeneminen on jälleen hiipunut eikä syynä ole hiilidioksidipitoisuuden lasku vaan mahdollisesti auringon aktiivisuuden hiipuminen.

Kuten aiemmin olen kirjoitellut, tällä kertaa monet aurinkotutkijat näkevät pilkkujaksojen aktiivisuudessa samankaltaisia hiipumisen piirteitä kuin 1800-luvun alkupuolella vallinneen Dalton-minimin aikoihin. Tuolloin viilennyt ilmasto järkytti monin paikoin ihmisten toimeentuloa. Eräiden arvioiden mukaan tilanne saattaa äityä jopa 1600-luvun Maunder-minimin kaltaiseksi Pieneksi jääkaudeksi katovuosineen, kulkutauteineen, ym.

Brittilaivaston vanhoista lokikirjoista selviää, että noina auringon aktiivisuuden heikkoina vuosikymmeninä myrskyt olivat hurjia ja säät ainakin merellä todella huonot, kuten Helsingin Sanomat uutisoi 14.9.2008.

IPCC:n ilmastopelottelua toistavan Ilmatieteenlaitoksen uskottelu, että ilmaston lämpeneminen johtaa äärisääilmiöiden voimistumiseen ei siksi kuulosta kovin vakuuttavalta olkoonkin, että lämpenemisen myötä ilmakehän vesihöyrypitoisuus kasvaa. On vaikea kuvitella mitkä voimat panisivat ilmamassat rajuun liikkeeseen, jos pelottelun mukaisesti napa-alueet lämpenevät muuta maapalloa nopeammin. Lämpötilaerojen väheneminen ei lisää tuulisuutta. Myrskyt ovat nimenomaan eri ilmamassojen suurten lämpötilaerojen seurausta. Ilmasto-olojen huononeminen ja myrskyjen lisääntyminen on paljon todennäköisempää auringon aktiivisuuden hiipuessa kuten edellä Daltonin ja Maunderin minimien yhteydessä totesin.

Toivottavasti mahdollisimman moni näki maanantain (29.9.2008) MOT-ohjelman “Kylmää vettä kasvihuoneeseen”. Siinä Martti Backman haastatteli University of Alabama at Huntsvillen tutkijoita John Christyä ja Roy Spenceriä, jotka olivat tehneet uraauurtavaa työtä satelliittimittausten perusteella ja päätyneet oäinvastaisiin tuloksiin kuin IPCC:n uhkakuvat katastrofaalisesta lämpenemisestä.

Dokumentin tärkeimmät johtopäätökset ovat: a) Ilmastomallit eivät vastaa todellisuutta; b) maapallon lämpötila ei ole noussut 2000-luvulla; c) troposfääri ei ole lämmennyt mallien mukaisesti vaan peräti jäähtynyt; d) cirrus-pilvet toimivat termostaatin tavoin, eli ilmaston lämmetessä ne edesauttavat ylimääräisen lämmön poistumista avaruuteen; e) ilmakehän hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen on hyödytöntä, sillä vaikutus on olematon ja hinta pöyristyttävä varsinkin kun ei ole minkäänlaisia takeita, että edellisen vuosisadan lämpeneminen olisi ihmisen toiminnan aiheuttama.

On huomattava, että Christy ja Spencer rajoittavat sanomisensa vain omiin tutkimuksiinsa, eli satelliittihavaintoihin ja niistä vedettäviin johtopäätöksiin. He eivät puutu kasvihuonekaasupäästöihin ilmeisesti aiheen arkaluonteisuuden takia. He eivät myöskään ota kantaa ilmastoa sääteleviin muihin tekijöihin ja teorioihin, kuten vaikkapa maapallon albedon (heijastuskykyyn) vaihteluun, tai kosmisen säteilyn ja auringon väliseen vuorovaikutukseen maapallon ilmastoa säätelevänä tekijänä.

Martti Backmanin haastattelema IL:n johtaja Mikko Alestalo on vaikeuksissa yrittäessään selittää miksi ilmasto ei ole useampaan vuoteen lämmennyt. Toistaa vain, että mittaukset ovat ristiriitaisia, mutta kuitenkin väittää, että mallit kyllä antavat oikean lämpötilannousua kuvaavan trendin.

Kun Backman kysyy minne lämpö on karannut Alestalo vastaa, että kasvihuonekaasujen aiheuttama ekstra lämpeneminen on mennyt meriin. Kuitenkin meret ovat viimevuosina jopa jäähtyneet ja Backman jatkaa; miksi lämpö on vasta viimeiset kymmenen vuotta mennyt meriin eikä aikaisemmin? Alestalolla ei ole tähän vastausta vaan yrittää selittää, että lämpö mitataan pintavedestä ja se menee syvemmälle n. 700 metriin ja joskus 3 kilometriin ja jopa syvemmälle ja näin lämpö olisi jakautunut tasaisemmin koko vesimassaan. Backmanin kysymykseen, onko se arvailua, että lämpö on mennyt syvempiin vesikerroksiin, Alestalon mukaan se ei ole puhdasta arvailua, koska sellaista varmasti tapahtuu. Mistä varmuus, koska hän ei edes muista, että valtamerissä vesi on kerrostunutta ja pääosa auringon lämmöstä jää joka tapauksessa ylimpään ja nyt jäähtyvään sataan metriin. Alestalonkin mukaan sekoittuminen syvempiin kerroksiin tapahtuu hyvin pitkällä aikavälillä, tuskin sentään kymmenessä vuodessa.

Cirrus pilvien kohdalla Alestalo on edelleen hakoteillä, koska ei ilmeisesti ole perillä Spencerin ja Christyn tutkimuksista. He ovat osoittaneet, että mitä enemmän ilma lämpiää sitä harvemmat cirruspilvet, jolloin lämpö pääsee tehokkaasti karkaamaan avaruuteen - siis päinvastoin kuin mitä on mallien perusteella IPCC uskotellut.

Kokonaisuudessaan Martti Backman on onnistunut haastatteluissaan erinomaisesti. Te, jotka ette dokumenttia nähneet, niin voin ilolla kertoa, että se löytyy osoitteesta: http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/29_9_2008_mot_kylmaa_vetta_kasvihuoneeseen

Lisätietoa ohjelmasta löytyy: http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu

Vihreälanka-nimisestä lehdestä toimittaja Lasse Leipola otti yhteyttä ja pyysi haastatella skeptikkoa. Tähänhän minä tietysti suostuin ja kuten myöhemmin huomasin samoin olivat suostuneet Jalle Ahlbeck ja Pasi Matilainen.

Lehti ilmestyi 8.8 (nr 32) ja hieman hämmästyin haastatelutekstien lisänä olleen pääjutun (kirjoittanut Hanna Eriksson) äänensävyä ja siinä siteerattuja asiantuntijoita, mm Jari Haapalaa (MTL) ja Mikko Alestaloa (IL).

Pääteksti uhkui skeptikkojen vähättelyä ja jopa sukupuutoon kuolemista. Tosin Alestalo kyllä kiitti skeptikkojen sinnikkyyttä; Itsekin vertaan toimintaani don Quixoten taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Kaikesta huolimatta jatkan ilmastovääristelyn oikaisemisen ristiretkeä parhaan kykyni mukaan.

Koko kyseinen teksti on luettavissa keskustelukommentteineen Vihreälangan nettisivuilta.

Tänä talvena jäämeren jäät olivat saavuttaneet lähes “normaalin” laajuutensa. Viimekin kesänä (heinä- elokuun vaihteessa) jään laajuus oli enää kymmenisen % pitkäaikaista (1979-2000) keskiarvoa alahaisempi ja tällä tänä kesänä jään “vajaus” oli puolittunut edelliskesästä.

Mediassa on pohdiskeltu jään vähyyttä menneinä kesinä ja syytä on haettu ihmisen aiheuttamaksi väitetystä ilmaston lämpenemisestä. Tosin IPCC:kin myöntää, että 2000-luvulla lämpeneminen on hiipunut.

Jään näennäistä poikkeuksellista “sulamista” on kuitenkin jo useita vuosia sitten asiaan todella perehtyneiden taholta selitetty poikkeuksellisilla tuulilla ja merivirroilla, jotka ovat kuljettaneet jäät Pohjois-Atlantille sulamaan.

Oheinen kalottialueen merivirtoja kuvaava kartta kuvaa normaalia virtaus tilannetta. Menneinä vuosina nämä virtaukset olivat vain hieman normaalia tehokkaammat.

Lähetin 12.7.2008 Hesarin toimitukseen seuraavanlaisen mielipidekirjoituksen, jota tosin 27.7 mennessä ei ole julkaistu:

Hyvä toimitus,

Lauri Itänen ihmettelee (HS 11.7.2008) onko ilmasto lämmennyt kun aamukahvia ei tarkene keskikesällä juoda ulkona.

Olen seuraavassa vastauksessani mielipidesivulle pyrkinyt selvittämään käsitteitä ilmastonmuutoksesta.

kesäterveisin

Boris Winterhalter

Lauri Itänen kysyy (HS 11.7) “ilmastommeko on lämmennyt?” ja jatkaa todeten, että toisin kuin tänä kesänä, aiemmin sentään tarkeni keskikesällä juoda aamukahvinsa ulkona.

Onko siis ilmasto lämmennyt? Vastaus riippuu siitä keneltä kysytään. IPCC:n omaksuman käytännön mukaan ilmaston lämpenemisellä tarkoitetaan vain ihmisen toiminnasta tapahtuvaa muutosta. Tällöin syyllistä haetaan sekä kasvihuonekaasupäästöistä että ihmisen muista toimista, kuten maankäyttömuutoksista. IPCC siis erottaa ihmisen aiheuttaman muutoksen luontaisesta, eli maapallon omista prosesseista. Viimeksi mainitut ovat tosin erittäin läheisessä kytköksessä mm. auringon toimintaan.

Tulee myös selvittää tarkoittaako kysymys vuosien välisiä säävaihteluita vai pitempiaikaista ilmastonmuutosta. Ilmastotutkijat puhuvat yleensä vähintään 30 vuoden jaksoista, joskin toisinaan myös huomattavasti pidemmästä aikavälistä.

Keskiajan nykyistä suotuisampi lämpökausi kesti noin 400 vuotta, kun taas jääkauden aikainen ilmasto pysyi Pohjolassa lähes muuttumattomana tuhansia vuosia.

Pienen jääkauden aikoihin vallinnut nykyistä kylmempi ilmasto aiheutti 1600-1800-luvuilla eurooppalaisen väestön keskuudessa paljon kärsimystä etenkin toistuvien katovuosien ja niihin liittyvien kulkutautien muodossa. Muuallakin maailmassa ihmisten elossa tapahtui noihin aikoihin luonnollisista ilmastomuutoksista johtuvia suuria mullistuksia.

Lyhyempien jaksojen kohdalla päädytään hyvin usein toteamaan, että, kun yhdellä alueella lämpiää, toisella viilenee. Näin kävi mm. viime talvena, kun etelä- ja keski-suomessa vallitsi poikkeuksellisen leuto talvi niin muualla pohjoisella pallonpuoliskolla talvi oli poikkeuksellisen ankara. Myös sateiden tiedetään jakaantuvan vaihtelevasti sekä ajallisesti että alueellisesti.

Toista sataa vuotta sitten alkanut ilmaston lämpeneminen ja elinolojen paraneminen on jatkunut vuosituhannen vaihteeseen saakka. Tänä aikana maapallon keskilämpötilan nousi vain vajaan yhden Celsius-asteen, mutta ilmasto-olot olivat aiempaa vakaammat.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen niin säähavaintoasemien kuin satelliittimittaustenkin perusteella maapallon aiempi keskilämpötilan nousu on kuitenkin hiipunut ja kääntynyt aivan viime vuosina jopa hienoiseen laskuun. Tämän lämpötilanousun pysähtymisen monet tutkijat liittävät auringon aktiivisuuden heikkenemiseen (näkyy auringonpilkkujen vähäisyytenä).

Boris Winterhalter, FT
Espoo

Lähetin 4.7.2008 Hesariin seuraavan lyhyen mielipidekirjoituksen, joskin se jäänee muiden lähettämieni kirjoitusten tapaan julkaisematta - toivottavasti näin ei kuitenkaan käy:

To: hs.mielipide@hs.fi
Subject: uutisoinnin korjaus

Hyvä toimitus,

Mediassa toitotetaan miten Grönlannin jäätikkö sulaa uhkaavasti. Todellisuudessa mitään jään vähenemistä ei ole todettu ja reunojen luonnollinen sulaminenkin on hidastunut vuoden 1991 jälkeen.

Oheista lyhyttä kirjoitusta olisin tarjoamassa mielipidesivuille.

Kunnioittaen

Boris Winterhalter

*********************************

Lehdissä on kirjoitettu ahkerasti miten Grönlannin jäätikkö on kiihtyvällä vauhdilla virtaamassa mereen. New Scientist lehden 3.7.2008 uutisen mukaan Utrechtin Yliopiston tutkijat Roderick van de Waalin johdolla esittävät, että, vaikka jäätikön reunoilla  kesälämpimällä jään pinnalle kerääntyvä sulavesi katoaa ajoittain halkeamien kautta jäätikön pohjalle ja kiihdyttää “voitelemalla” jään virtausta kohti merta, tämä nopeutuva virtaama on hyvin lyhyt aikainen.

Tällä tutkimusryhmällä on käytössään pisimmät Grönlannin jäävirtaustilastot ja he toteavat, että vuoden 1991 jälkeen jään keskimääräinen virtausnopeus ei ole kasvanut vaan päin vastoin hidastunut noin 10 prosentilla.

Jään virtaaminen mereen johtuu tietysti Grönlannin sisäosien lumisateista ja uuden jään muodostumisesta. Riittävän paksuna jää virtaa painovoiman sanelemana sitkaan nesteen tavoin kohti reunojaan ja mereen. Tätä ei säätele mahdollinen ilmaston lämpeneminen, jolla tosin voi olla merkitystä joidenkin vuoristojäätiköiden kohdalla.

Mitenkähän maapallon kävisi Grönlannin ja Etelämantereen kaltaisilla alueilla, jos painovoiman aiheuttamaa virtausta kohti merta ei tapahtuisikaan, vaan jää jatkaisi lumen kertymisen seurauksena paksuuntumistaan. Eiköhän se aiheuttaisi ensinnäkin valtameren pinnan laskua (viimeisen jääkauden aikana valtamerien pinta oli n. 130 metriä nykyistä alempana) ja toisekseen planeettamme painopiste saattaisi järkkyä.

Boris Winterhalter, FT
Espoo

Tänään pidettiin uuden Ilmastofoorumi ry:n (ent. Greenfree Finland ry) vuosikokous, jossa hyväksyttiin paremmin yhdistyksen imagoon sopiva nimi.

Tilaisuudessa pidin mielestäni hieman provokatorisen esitelmän otsikolla ilmastoskeptikkonpuheenvuoro - mikä ilmastonmuutos? Toivon, että esitelmäni antaisi aihetta kommentteihin tai kysymyksiin.

Toukokuun alkupuolella levisi maailmalla uutinen maapallon lämpenemisen pysähtymisestä, joka perustui arvovaltaisessa Nature-lehdessä olleeseen tutkimukseen:
N. S. Keenlyside, M. Latif, J. Jungclaus, L. Kornblueh & E. Roeckner, 2008. Advancing decadal-scale climate prediction in the North Atlantic sector. Nature, Vol 453, 1 May 2008.

Tutkimuksesta julkistetun uutisen mukaan IPCC on korjannut “ennustuksiaan” esittäen, että edellä mainitun vertaisarvioidun lehden mukaan luonnolliset tekijät ovat hidastamassa ja jopa peruuttamassa maapallon ilmaston lämpenemistä ainakin seuraavan vuosikymmenen ajaksi. Tällainen uutinen on tietysti IPCC:lle suuri helpotus kun sekä Hadley keskuksen ylläpitämä globaali lämpötilasto että satelliittimittaukset osoittavat, että lämpeneminen on vuoden 1998 jälkeen todellakin hidastunut ja jopa pysähtynyt.

Ylläpitääkseen omaksumaansa myyttiä ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä sekä siihen liitetyistä pelotteista, IPCC:n kerrotaan ilmoittaneen, että lämpötila lähtee kuitenkin uudelleen kiihtyvään nousuun, tietysti johtuen huonosti etenevistä kasvihuonekaasupäästörajoituksista.

Mikä on tämä ilmaston lämpenemistä pysäyttävä uutinen? Luettuani jutun (Keenlysideetal.pdf) ja siihen liittyvät lisätiedot (Keenlysideetal supl.pdf) voin vain todeta, että sen sanomaa on paisuteltu sekä tiedotusvälineiden että IPCC:n ja Hadleykeskuksen toimesta.

Kirjoituksessaan tutkijat pyrkivät selvittämään missä määrin parhaimpia ns. kytkettyjä meri- ja ilmastomalleja voidaan virittää lyhyemmän aikavälin ilmastoennusteita varten. He toteavat, että Pohjois-Atlantin meridionaalinen täyskierto (meridional overturning circulation) säätelee pintakerroksen lämpötilan pitkäaikaista vaihtelua. Tähän he päätyvät mallinnuksella, jossa lähtötilannetta varten käytetään olemassa olevia meren pintalämpötiloja ja niistä johdettuja merivirtoja. Näin he virittävät mallejaan simuloimaan havaintoja.

Koska IPCC:n mukaan kasvavat kasvihuonekaasupakotteet aiheuttavat ilmaston lämpenemisen, he suorittivat mallisimulaatioitaan olettaen toisaalta, että kasvihuonepakotteet noudattavat A1B-skenaariota (kasvihuonekaasuista johtuva jatkuva kasvava lämpöpakote) ja toisena äärimmäisyytenä, että kasvihuonekaasupäästöt pysähtyvät vuoden 2000 tasoon.

He havaitsivat mallinnusten perusteella, että käyttämällä merten olemassa olevien pintalämpötilojen vaihtelua viimeisen 50 vuoden ajalta, globaaleissa lämpötiloissa ei lähitulevaisuudessa tapahdu merkittävää lämpenemistä. Tämän he tulkitsevat merkitsevän, että luonnollisten tekijöiden aiheuttama vaihtelu niin Atlantissa kuin Tyynellä merellä peittää lähitulevaisuudessa alleen kasvihuonekaasupäästöistä johtuvan ilmaston lämpenemisen.

Tutkimustaan ja tuloksiaan kuvatessaan he käyttävät kuitenkin toistuvasti varauksellisia sanontoja ja toteavat lopuksi, että kasvavan osaamisen myötä mallien systemaattiset virheet saadaan vähennettyä ja käyttökelpoiset pidemmän aikavälin ennustukset voivat olla näköpiirissä.

Työnantajiensa (Leibniz Institute of Marine Sciences - IFM-GEOMAR, Kiel sekä Max Planck Meteorologian Instituutti, Hamburg) laatimassa lehdistötiedotteessa tutkimuksen tehneet tutkijat toteavat, että parantuneiden ennusteiden mukaan ilmaston lämpeneminen heikkenee seuraavien 10 vuoden aikana. IPCC:lle kuuliaisina he lisäävät, että “tämä ei tarkoita etteikö antropogeeninen ilmastonmuutos olisi niin paha kuin aiemmin on luultu.

HS 27.3.2008 olleen kirjoituksen johdosta laadin seuraavan lyhyen vastineen:

Johanna Mannila HS 27.3.2008 kirjoitti jutun otsikolla “Iso laatta Etelämantereen jäähyllystä romahtamassa”, jonka hän maailmalle levinneen kohu-uutisoinnin tapaan jälleen kerran liittää perusteettomasti ilmaston lämpenemiseen. Uutisen kohteena oleva jäähylly (Wilkins Ice Shelf) sijaitsee kapean tuulimaata kohti kurkottavan Länsi-Antarktiksen niemimaan Tyynen Meren puolella.

Lähes koko Etelämantereen peittävä tuhansien metrien paksuinen ja miljoonia vuosia vanha jääpeite “elää”. Jään määrää säätelee alueelle satava lumi, joka kerroksen paksuuntuessa tiivistyy vuosikymmenten saatossa jääksi. Riittävän paksun kerroksen painosta kiinteäksi kiteytynyt jää muuttuu plastiseksi ja näin jääkenttä voi painovoiman vaikutuksesta lähteä liikkeelle leviten reunojaan kohti. Siis, mitä enemmän sataa sitä laajemmalle jää virtaa.

Mereen työntyessään paksu jäävirta alkaa kellua, kun alla olevan veden syvyys on noin 9/10 osaa jääkielekkeen paksuudesta. Jään plastisuudesta johtuvan ohenemisen takia tämä tapahtuu yleensä noin 200-300 metrin syvyisessä vedessä.

Merellä kelluvaa muutaman sadan metrin paksuista jääkenttää rasittavat myrskyt ja vuoroveden liikkeet sekä etenkin juuri niemimaan alueella voimakkaiden merivirtojen vaikutus. Jään alapuolta kuluttaa luonnollisesti myös meriveden suolan ja lämmön aikaansaama sulaminen. Etelämantereen lyhyen kesän aikana kelluvan jään yläpuolta rasittavat lisäksi auringon lämpö ja ajoittaiset vesisateet.

Tällä hetkellä uutisoidun “romahtamisen” yhteydessä irronneet jäävuoret ovat jo jäätymässä paikoilleen eteläisen pallonpuoliskon alkaneen talven merkkinä. Uusimman (25.3.2008 ) satelliittimittauksen perusteella talvijää oli jo saavuttanut normaalin laajuuden. Mistään epätavallisesta ei siis ole kysymys.

Olisi eriskummallista, jos Etelämantereella jää ei virtaisi mereen eikä näin ollen palauttaisi sinne sitä vettä, joka haihtumisen ja lumisateen kautta on mantereelle kerääntynyt. Mitenkä paksuksi tuo jääkenttä silloin kasvaisikaan ja mitä uusia uhkia maapallolle aiheutuisi massan uusjakaumasta?

Ranskalainen emeritus ilmastotutkija, professori Marcel Leroux, totesi Tukholmassa 2006 pidetyssä ilmastokokouksessa, että “maapallolla ei voi olla keskilämpötilaa koska ei ole keskimääräistä ilmastoakaan“.

Jari Holopainen ja Samuli Helama toteavat Tieteessä Tapahtuu lehdessä (6/2007) olleessa jutussaan “Haluttu, pelätty ilmastonmuutos”, että jo 1700-luvulla keskusteltiin ilmastonmuutoksesta. Tämän mahdollisti tuolloin Turussa käyttöön otettu lämpötilan seuranta. He kirjoittavat mm.

Turun Akatemian lämpötila-aineiston analyysi kertoo, että uusi luonnontiede (eli havaintoihin perustuva tarkka mittaustekniikka) todellakin tuki hyötyopin mukaisia käsityksiä ilmaston parantamisesta ja leudontumisesta 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Ilmasto lämpeni ja vuosien 1751–80 kesä- ja talvilämpötilat olivat hyvin lähellä nykyisiä, mahdollisesti jopa hieman lämpimämpiä kuin nykyisin… Aikalaisten usko omiin kykyihinsä antropogeenisen ilmastonmuutoksen aiheuttajina on täten helppo ymmärtää jälkikäteen. Muutos ilmastossa oli sen leudontamiseksi tehtyjen toimenpiteiden kanssa yhtäaikainen ja todellinen. Vaikkakin toimenpiteiden ja muutoksen ajateltu yhteys tuntuu nykytiedon nojalla enemmän tai vähemmän heppoiselta uskomukselta, ei aikalaisilla ollut syytä epäillä käsitystään ihmisen roolin merkityksestä ilmastoa muuttavana tekijänä.

Edellä kerrottu osoittaa lämpötilamittausten tuovan ympäristön tilan arviointiin tärkeän lisän. Kaikkihan myönnämme, että mm ulkolämpötilan seuranta niin päivien kuin vuosienkin saatossa kiehtoo meitä. Laadimme mittaustuloksista erilaisia tilastoja, ja näistä tärkeimmiksi muodostuvat lähinnä oman paikkakuntamme säävaihtelut. Niihin verrattuna esimerkiksi koko Suomen keskilämpötila ei juurikaan kiinnosta. Kuinka moni onkaan kiinnostunut esimerkiksi Amerikan mantereen keskilämpötilasta, sillä silloin kun pohjoisessa on talvi niin etelässä on kesä, eli herää kysymys onko keskilämpötilalla merkitystä; entä koko maapallon keskilämpötilalla?

Säätieteilijät vastaavat tähän, että varsinaisella lämpötilalla ei tosiaankaan ole kuin paikallista merkitystä, mutta globaalilla tasolla ei käsitelläkään todellisia lämpötiloja vaan niiden poikkeamista pitkän ajan keskiarvosta. Ilmastosta puhuttaessa tämä keskiarvo lasketaan vähintään 30 vuoden ajalta.

Perustettaessa 1980-luvun lopulla hallitusten välistä ilmastopaneelia (IPCC) sen tehtäväksi muotoutui maapallomme ilmaston tilan seuranta sekä historian kirjoista tuttujen muutosten syiden pohdinta. Lämpötilasta tai oikeammin lämpötilamuutosten seurannasta tuli yksi tärkein mittauskohde ja sen tärkeimmäksi seurantaorganisaatioksi on vuosien saatossa tullut Hadley Centre, jonka Britannian pääministeri, Margaret Thatcher perusti 1990 hiilikaivostyöläisiä vastaan käymänsä taistelun tiimellyksessä.

Muutokset globaaleissa keskilämpötiloissa kertovat tiedemiehille, onko maapallon auringosta vastaanottama energia tasapainossa maasta avaruuteen karkaavan energian kanssa, eli lämpiääkö vai jäähtyykö elinpiirimme? IPCC:n ilmastoa arvioivat raportit rakentuvat pitkälti nimenomaan edellä mainitun brittiläisen Hadley Centre’n globaaleihin lämpötilatilastoihin.

Koska globaali keskilämpötila on joka tapauksessa saanut poikkeuksellisen suuren merkityksen ilmastonmuutoksen kehitystä arvioitaessa, on tärkeätä tarkastella asiaa lähemmin.

IPCC:n sanomana levitetään tietoa, että viimeisten vuosikymmenten aikana maapallon keskilämpötila on noussut kiihtyvällä vauhdilla ja syyllisinä pidetään ilmakehän kasvavia hiilidioksidipitoisuuksia. Katsokaamme mistä oikein on kysymys.

Hadleyn uusimman tilaston perusteella piirretty lämpötilakäyrä näyttää, että 1970-luvulta alkanut maapallon lämpötilan nousu on 2000-luvulla tyrehtymässä. Viimeisen vuoden aikana (tammikuu 2007 - tammikuu 2008) keskilämpötila on alentunut peräti 0,595 astetta, mikä on varsin raju lasku suhteutettuna koko puolentoista sadan vuoden aikana havaittuun alle yhden asteen lämpenemiseen.

Vaikka usean vuoden lämpötilan nousun pysähtyminen ja vuodessa tapahtunut kylmeneminen eivät vielä takaa trendin muutosta, niin tällä ilmiölle tulee löytää selitys. Ihmisen toimet eivät siihen riitä, etenkin kun hiilidioksidipitoisuus jatkaa nousuaan.

Tämän vuoden helmikuun keskilämpötila 0,016 C näyttää satelliittimittausten mukaan hieman nousseen tammikuun pohjalukemista. Olihan 2004 loppukesän notkahdus myös varsin raju. Onko nyt kyseessä vain samanlainen tilapäinen notkahdus vai onko kyseessä todella auringon aktiivisuuden hiipumisesta johtuva ja 2000-luvun alkuvuosista alkanut hieman kylmenevä trendi? Jäämme odottamaan mitä tulevat vuodet antavat meille.

Asiaan palataan myöhemmin!