IPCC ja siihen tukeutuvat tahot väittävät maapallon keskilämpötilan jatkavan “pelottavaa” nousuaan ja syyttävät tästä ihmiskunnan kiihtyvää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Ilmakehän lisääntyvän hiilidioksidipitoisuuden sanotaan estävän maanpinnan läheisen lämmön karkaamista avaruuteen.

Kasvihuonekaasuista
On totta, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu ja sen pitoisuus on noussut teollistumisen alkuaikojen 0,03%:sta nykyiseen 0,04%:iin, mutta voiko tämän kasvihuonekaasun hidas lisääntyminen johtaa maapallon ilmakehän ennustettuun katastrofaaliseen lämpenemiseen hurjine äärisääilmiöineen – tuskin.

Tässä yhteydessä on jälleen kerran todettava, että ylivoimaisesti tärkein kasvihuonekaasu on vesihöyry eikä suinkaan hiilidioksidi. Lisäksi vesihöyryllä on pilvisyyden ja sadannan kautta erittäin vahva lämpötilaa säätelevä vaikutus. Todellisuus on fiktiota ihmeellisempi – maapallon niin sanottu keskilämpötila ei esitetyistä uhkailuista huolimatta ole noussut puoleentoista vuosikymmeneen. (kts. http://www.kolumbus.fi/boris.winterhalter/PDF/LampeneminenPysahtynyt.pdf .

Mikä lämpötila
Säätieteilijät mittaavat asemillaan ilmakehän eri ominaisuuksia, joihon kuuluu luonnollisesti myös ilman lämpötila ja sen vaihtelu ajassa, paikassa ja jopa pystysuunnassa. Tätä tietoa käytetään ansiokkaasti ilmamassojen liikkeiden arvioimiseen meteorologien esittämissä sääennustuksissa. Outoa on sen sijaan, että eri puolilla maapalloa mitatuista lämpötiloista lasketaan keskilämpötila ja sen katsotaan kuvastavan planeettamme ilmastoa.

Eihän maapallolla todellisuudessa esiinny numeroin kuvattavaa keski-ilmastoa; vaan meillä vallitsevat jo luonnonmaantieteestä tutut maapallon hyvinkin erilaiset ilmastovyöhykkeet http://www.isvet.fi/fin/Yleissivistava_koulutus/Maantieto/Kasvillisuuskartat.56.html .

Merten lämpösisältö
Edellä totesin, että lämpötila ei ole viime aikoina noussut. Tähän viralliset tahot vastaavat, että ylimääräinen lämpö on ilmakehän asemesta nostanut merten ylimpien kerrosten lämpötiloja. Onkohan tämä totta?

Yhdysvaltain kansallinen meri- ja ilmakehähallinto (NOAA) on äsken julkaissut uusimmat tilastot merten lämpösisällöstä. Kyseessä on merten lämpösisällön muutos viimeisten 20 vuoden ajalta. Huomataan, että lämpeneminen on pysähtynyt ja niin sanottu virallinen ilmastotiede on ymmällä. Nyt haetaan selitystä ilmassa olevista pienhiukkasista, aerosoleista, joiden väitetään lisääntyneen ja jäähdyttävän maapalloa. Vedetäänkö siinäkin “vesiperä”?

Pankaamme “jäitä hattuun” ja keskittykäämme mieluummin todellisiin ongelmiin, kuten maapallon kiihtyvään väestönkasvuun, puhtaan veden saantiin ja samalla muuhunkin ympäristön suojeluun, sekä tietysti luonnonvarojen kestävään käyttöön.

Osallistuin 11-16.3.2013 Manonmaniam Sundaranar yliopiston (Tirunelveli, Tamil Nadu, Intia) kutsumana merigeologian ja merigeofysiikan asiantuntijana uudistamaan yliopiston geoteknologiakeskuksen maisteritutkinnon kurssiohjelmaa. Samalla pidin kaksi merigeologiaan liittyvää esitelmää ja yhden ilmastoskeptisen esitelmän maapallon väitetystä lämpenemisestä. Vastaanotto oli kaikin puolin hyvin myönteinen, vaikka aiheista käytiinkin välillä antoisaa debattia.

140 km:n automatkalla Tamil Nadun osavaltion pääkaupungista Tirunelvelistä Keralan osavaltion Trivandrumin lentokentälle tie nro NH 944 vei todella laajan tuulipuiston läpi (Tuuligeneraattoreita etelä Intiassa). Minua hämmästytti eniten, että satojen myllyjen joukossa kaikki myllyt pyörivät kohtalaisessa tuulessa tuottaen sähköä noin 5 sentin hintaan per kWh.

Minulle kerrottiin, että Tamil Nadun osavaltio on ottanut Intiassa johtoaseman uusiutuvan energian tuotannossa (Tamil Nadu Energy Development Agency) johon kuuluu tuulienergian ohella aurinko- ja bioenergiakin.

Vuodesta 2004 syyskuuhun 2012 mennessä TEDAn ilmoittama asennetun tuulienergian nimellisteho oli 7134 MW (Suomen ydinenergiakapasiteetti on 2671 MW). Tuulipuistot sijaitsevat eteläistä Ghat-vuoristoa lävistävien solien yhteydessä. Vallitsevien tuulien suunnassa olevien solien ansiosta enimmäkseen tasaisesti puhaltavat monsuunituulet kanavoituvat ja saavat merkittävää lisänopeutta Niinpä esimerkiksi Aralvaimozhin (Aralvaimoli) ympäristön “tuulipuisto” on ollut sijoittajien suosiossa ja niinpä siitä on muodostunut Aasian ylivoimaisesti suurin energiapuisto. Se sijaitsee lounaisen monsuunituulen suuntaisen solan vaikutuspiirissä, jossa tuulen vuotuinen keskinopeus on 5-7 m/s.

Yhteensä kolmen eri solan vaikutuspiirissä on tällä hetkellä n.11.000 tuulimyllyä, joista valtaosa on yksityisten henkilöiden ja yritysten asennuttamia. Vaikka enemmistö tuuligeneraattoreista ovat pieniä pihapiiriin asennettuja muutaman kymmenen kilowatin tehoisia, varsinaiset siirtoverkkoon liitettävät myllyt ovat teholtaan peräti 850 kW. Google Earth löytää mm. Muppandal Wind Farm nimisen alueen, jossa myllyjä on sekä maanviljelysalueella että taajamissa sopivasti siroteltuina parin sadan metrin päässä toisistaan.

Britannian kansallinen ilmatieteenlaitos, Met Office, on poikennut IPCC:n omaksumasta ilmastopelottelulinjastaan ja julkaissut uuden arvion maapallon lämpötilan lähitulevaisuuden suunnasta.  Aiheeseen liittyvä tekstini kuvineen löytyy kotisivultani

IPCC:n työn alla oleva viidennen arviointiraportin 2. lopullinen vedos on ollut arvioitavana.  IPCC:n edelliseen raporttiin liittyvät ennenaikaiset kriittiset kirjoittelut olivat johtaneet nykyiseen käytäntöön julistaa arviointivaihe salaiseksi. Onneksi poliittisesti valikoitujen asiantuntijoiden joukossa on kriittisiäkin tutkijoita, jotka jälleen kerran kauhistelevat raporteissa esiintyviä tieteen kaapuun puettuja perustelemattomia väittämiä.

Itse en ole hakeutunut arvioijaksi ja tuskin olisi meidän oma kansallinen ilmastonmuutospaneeli kelpuuttanutkaan minua sellaiseksi. Näkemyksiäni arvostava kansainvälinen arvioija sen sijaan pyysi viime vuoden lokakuun lopulla mielipidettäni valmisteilla olevasta viidennen arviointiraportin päättäjille suunnatusta 26 sivuisesta yhteenvedosta (Climate Change 2013: The physical Science Basis. Summary for Policymakers).

Tein työtä pyydettyä ja laadin siitä muistion (in English).

Joulukuussa CO2-raportin sivulla löytyi 16.12.2012 uutinen, jossa kerrottiin, että ensi vuoden lopulla julkaistavan hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n viidennen ilmastoraportin luonnos on vuotanut verkkoon. Kyseessä oli vain päättäjille suunnattu yhteenveto, ei koko noin tuhat sivuinen tieteellinen  ilmastonmuutosraportti. Uutisen sisältö kuitenkin herättivät minussa pientä ärtymystä, joten laadin siihen oman kommenttini.

Pari viikkoa sitten sain tietooni, että koko tieteellisen raportin lopullinen luonnos (2nd draft AR5 WGI) mukaan lukien yhteenvetoteksti, löysi tiensä myös internetiin, jossa se oli vielä tänään osoitteessa: http://www.stopgreensuicide.com/.

Kyseisen vuodon tekijä oli Alec Rawls (tietääkseni yksi virallisista arvioijista). Hän perustelee “laitonta” tekoaan mainitulla sivullaan. Hän tarttui raportin osien 7 ja 8 teksteissä olevaan ristiriitaan koskien auringon vaikutusta maapallon ilmastoon (Chapters 7 and 8). Osassa 7 todetaan vapaasti käännettynä auringon kokonaissäteilyn vaihtelun aiheuttama [ilmasto]pakote ei riitä selittämään havaintoja [ilmaston lämpenemisestä], vaan tarvitaan [lämpenemistä] vahvistava mekanismi kuten hypoteettinen kytkös pilvisyyden ja kosmisen säteilyn välillä.

Osassa 8 taasen todetaan vapaana käännöksenä: On erittäin suuri varmuus, että luonnolliset pakotteet muodostavat vain pienen murto-osan ihmistoiminnan aiheuttamista pakotteista. Etenkin kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana (1980 jälkeen) satelliittimittaukset ovat vankasti osoittaneet, että auringon kokonaissäteilyn ja vulkaanisten aerosolien luontaisten pakotteiden ilmastovaikutus on ollut lähes nolla (–0.04 W m–2) verrattuna antropogeenisen (ihmisperäisen) pakotteen nousuun ~1.0 ± 0.3 W m–2.

Osat 7 ja 8 ovat eri tekijöiden laatimat eikä ristiriitaa oltu ilmeisesti huomattu. On huomattava, että edellä mainitun CO2-raportin yhteenvetoa koskevassa uutisessa selkeästi vähätellään auringon aktiivisuuden osuutta IPCC:n alusta pitäen omaksumalla tavalla. Vuotamalla raportti jo tässä vaiheessa julkisuuteen Alec Rawls halusi varmistua, että auringon merkittävää osuutta ilmastonmuutoksessa ei vähätellä tai poisteta raportin lopullisessa versiossa.

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten havahduin ihmettelemään IPCC:n ensimmäisessä ilmastoraportissa esitettyjä ilmastonmuutosta koskevia skenaarioita ja niiden perusteluja. Ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöihin vedoten IPCC esitti uhkaavia tulevaisuuden näkymiä ellei välittömästi ryhdytä radikaaleihin toimenpiteisiin etenkin hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi.

Ontuvana perusteluna oli maapallon keskilämpötilan ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden näennäisesti samanaikainen nousu, jonka nähtiin johtuvan lisääntyvästä fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Vieläpä väitettiin, että maapallon keskilämpötilan nousu oli ennenkuulumattoman nopeata. Todellisuudessa lämpenemisen voitiin enneminkin katsoa olevan toipumista niin sanotun Pienen jääkauden surkeista ilmasto-oloista.

Arkistojani penkoessani löysin helmikuussa 1992 kirjoittamani lyhyen esseen, jonka sanomana viestitti tutkijan tunnepohjaista purkausta kasvihuonehysteriaa vastaan!

Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin huomaan, että näkemysteni perustelut eivät ole juurikaan muuttuneet. Päinvastoin, uusimmat tutkimukset ovat vain vahvistaneet näkemystäni, että ilmaston globaalia vaihtelua säätelevät mekanismit ovat pääasiallisesti ihmisen toiminnasta riippumattomia ja joissa auringon rooli on uskottua suurempi. Lievennyksenä on todettava, että kiihtyvä fossiilisten polttoaineiden käyttö, kuten myös suuret maankäyttömuutokset aiheuttavat usein jopa katastrofaalisia häiriöitä paikallisella ja alueellisella tasolla.

Ilmastotutkija tri Roy Spencer vastaa yhdessä tri John Christyn kanssa University of Alabama in Huntsvillessä satelliiteilla suoritettujen ilmakehän lämpötilamittausten käsittelystä.

Roy Spencer on tunnettu IPCC:n ilmastosanomaa kyseenalaistava tutkija. Olen tehnyt vapaan suomennoksen hänen uusimmista erinomaisista näkemyksistään siitä onko viimeisen vuosisadan aikana havaittu ilmaston lämpeneminen ihmisen vai luonnon aikaansaama.
Seuraavassa vapaa käännös Spencerin alkuperäisestä tekstistä: http://www.drroyspencer.com/global-warming-natural-or-manmade/

ILMASTON LÄMPENEMINEN: LUONNON VAI IHMISEN AIHEUTTAMA?

Ilmaston lämpeneminen (“Global Warming”) liitetään maapallon keskilämpötilan havaittuun lämpenemiseen viimeisen reilun sadan vuoden aikana. Valitettavasti kovin moni poliitikko ja julkisuus tulkitsee lämpenemisen johtuvan ihmistoiminnasta. Tällä internetsivulla kuvataan valtiorahoitteisen tutkimusryhmäni tuloksia, joiden perusteella havaittu ilmastonmuutos on pääosin luonnosta johtuva. Lisäksi on havaittu, että ilmastojärjestelmä on varsin epäherkkä ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöille ja aerosolikuormitukselle.

Usko tai älä, lämpenemisen luonnollisiin tekijöihin kohdennettua tutkimusta ei juurikaan ole rahoitettu…on vain yksinkertaisesti oletettu, että ilmaston lämpeneminen on ihmisen aiheuttama. Tällainen olettamus helpottaa tutkijoiden työtä, sillä meiltä puuttuu luotettavaa riittävän pitkän ajan globaalia aineistoa, joka viittaisi luonnollisten lämpenemismekanismien olemassaoloon.

YK:n Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) väittää, että käytettävissä olevat ilmastoa kuvaavat tietokonemallit tuottavat havaitun kaltaista lämpenemistä vain jos niissä huomioidaan antropogeeninen (ihmisperäinen polluutio) lämpeneminen. Miten he voivat löytää jotain elleivät sellaista edes etsi? Useampi tutkija on kysynyt minulta [Spencer], “ mikä voisi olla muu syy?”. Vastauksen saamiseksi täytyy hieman kaivella…ja kuten tulen osoittamaan, kaivamista ei paljon tarvita.

Tutkikaamme ensiksi niitä perusteita, jotka ovat johtaneet monia tutkijoita pitämään ilmastonmuutosta ihmisen aiheuttamana. Maapallomme ilmakehä sisältää luonnollisia kasvihuonekaasuja (pääosin vesihöyryä, hiilidioksidia ja metaania) joiden ansiosta ilmakehän alimmat kerrokset ovat lämpimämpiä kuin mitä ne olisivat ilman näitä kaasuja. Kasvihuonekaasut vangitsevat lämpö(infrapuna)säteilyä – sitä säteilylämpöä, jota aurinkosäteilystä lämmennyt maanpinta säteilee avaruuteen. Ihmiskunnan polttamat fossiiliset polttoaineet (pääosin hiili, öljy ja maakaasu) tuottavat hiilidioksidia (CO2), jonka uskotaan tehostavan maapallon luontaista kasvihuone-efektiä. Vuoteen 2008 mennessä ilmakehän CO2-pitoisuus oli noin 40-45% korkeampi kuin ennen teollistumisen alkua 1800-luvulla.

On mielenkiintoista todeta, että vaikka hiilidioksidi on välttämätön maapallon elämälle, sitä on maapallon ilmakehässä todella hyvin vähän. Vuonna 2008 jokaisesta 100.000:sta ilmamolekyylistä 39 oli hiilidioksidia; lukumäärän nostamiseksi yhdellä, 40:een, kestää ihmiskunnan arvioiduilla hiilidioksidipäästöillä yli 5 vuotta.

“Pyhä Graali”: Arvioitaessa ilmaston herkkyyttä, eli miten suuri osa menneestä lämpenemisestä olisi mahdollisesti ihmisperäistä ja miten paljon lisälämpenemistä on odotettavissa tulevaisuudessa, riippuu niin sanotusta “ilmastoherkkyydestä”. Tällä tarkoitetaan sitä Maan lämpötilan muutosta, jonka tietty määrä “säteilypakotetta” aiheuttaa; eli muutokset kahdenlaisessa säteilypakotteessa: maapallon absorboimassa auringonvalossa ja maapallon ulos avaruuteen säteilemässä lämpöenergiassa.

Mielipiteiden konsensuksen mukaan maapallon ilmastoherkkyyttä pidetään varsin korkeana ja siten on odotettavissa, että lämpötila nousee 0,25 – 0,5 astetta joka kymmenes vuosi niin kauan kun ihmiskunnan pääasiallisena energialähteenä käytetään fossiilisia polttoaineita. NASA:n James Hansen väittää ilmastoherkkyyden olevan hyvin suuri ja siten olemme jo nyt lisänneet ilmakehän CO2-pitoisuutta aivan liikaa. Tämä lienee syy miksi hän ja Al Gore ovat kampanjoimassa hiilivoimaloiden lisärakentamista vastaan.

Luulisi, että olisimme jo perillä Maan “ilmastoherkkyydestä, mutta todellisuudessa sen määrittäminen on ollut hämmästyttävän vaikeata. Sellaisten ilmakehään liittyvien prosessien kuten pilvien ja sadannan vaikutukset lämpenemiseen ovat kriittiset, koska ne voivat joko lämmittää tai jäähdyttää. Omalla internetsivullani pyrin nyt selvittämään pilvien ja lämpenemisen keskinäistä suhdetta, sillä olen vakuuttunut, että kansainvälinen tiedeyhteisö on tulkinnut tämän asian täysin väärin mitatessaan ilmastojärjestelmän luonnollista vuodesta toiseen tapahtuvaa vaihtelua. Sekoilun seurauksena tutkijat ovat päätyneet virheellisesti korkeaan ilmastoherkkyyteen, kun taasen satelliittimittaukset viittaavat matalaan herkkyyteen.

Luonnollisen ilmastovaihtelun puolesta puhuu myös Tyynenmeren dekaadista heilahtelua (Pacific Decadal Oscillation – PDO) koskevat analyysini; pääosa ilmastonvaihtelusta voikin johtua…itse ilmastojärjestelmästä! Pienet, kaoottiset heilahtelut niin ilmakehän kuin myös maapallon pilvisyydessä riittävät; muuta ei tarvitakaan aiheuttamaan havaittuja muutoksia ilmastossa. Ei tarvita aurinkoa tai muutakaan ulkopuolista vaikuttajaa (vaikka ne ovatkin mahdollisia…mutta muut tehkööt töitä niiden kanssa). Oikeastaan yksinkertaista, sillä näinhän ilmastojärjestelmä toimii. Tämän voivat meteorologitkin ymmärtää, sillä mehän tiedämme miten monimutkaisia säätapahtumat voivat olla. Paikallisen television meteorologi lienee lähin “piiloskeptikko” koskien ihmisen vaikutusta ilmastoon.

Ilmaston vaihtelu – sitä vaan tapahtuu, avullamme tai ilman apuamme.

Tieteessä Tapahtuu lehdessä oli numerossa 2/2012 Ilmatieteenlaitoksen Mikko Alestalon merkillinen pääkirjoitus: Ilmastokyynisyys, jossa hän hyökkää varsin rajusti niitä tutkijoita vastaan, jotka kyseenalaistavat IPCC:n ylläpitämää uskoa ihmiskunnan aiheuttamaksi väitettyyn katastrofaaliseen ilmastonmuutokseen.

Alestalon tekstissä olleita käsityksiä oli pakko ruotia ja ennen kaikkea oikaista hänen esittämiään väitteitä koskien IPCC:n ylläpitämään doktriiniin kriittisesti suhtautuvia tutkijoita. Uusimmassa numerossa 3/2012 on julkaistu vastineeni “Ilmastokyynisyys vaiko ilmastopragmaattisuus?” Alestalon kirjoitukseen. Myös skeptikko kollegani, emeritus professori Matti Seppälä kirjoitti oman vastineensa “Kritiikki närästää meteorologeja” Alestalon tekstiin. Samaan numeroon oli Alestalolle annettu mahdollisuus kommentoida näitä häneen kohdistunutta kahta kriittistä tekstiä “Ilmastonmuutos ei jätä kylmäksi”.

Oma näkemykseni Alestalon vastineesta on yksinkertaisesti – valitettavan puutteellinen esitys, mutta toivon, että Tieteessä Tapahtuu lehden lukijat päättävät itse ja kertovat ehkä mielipiteensä myös minulle. Kuten olen monasti ehdottanut, vain avoin dialogi ilmastoaiheesta voi viedä tätä erittäin monitahoista tiedettä eteenpäin.

Blogiani seuraavien henkilöiden helpottamiseksi olen kopioinut vastineeni tekstin suoraan tähän viestini jatkoksi, vaikka se löytyy myös Tieteessä Tapahtuu lehdestä yllä mainitun Internet-linkin kautta.

Boris Winterhalter                                                                                                  Espoossa 9.4.2012

Ilmastokyynisyys vaiko ilmastopragmaattisuus?

Mikko Alestalo (Alestalo 2012) esittää pääkirjoituksessa, että ihmiskunnan käynnistämä ilmastonmuutos on vaikea asia tulla laajasti hyväksytyksi. Minä kuitenkin kysyisin häneltä ensiksi, onko teollistumisen jälkeinen ilmastonmuutos, siis muutos (lämpeneminen) säiden pitkäaikaisessa vaihtelussa, todella ihmiskunnan käynnistämä?

Vastaus voisi olla myönteinen, jos ajatellaan muutoksia ihmisten lähipiirissä. Ei ole vaikea hyväksyä ajatusta, että ilmasto ihmisen rakentamassa suuressa metropolissa olisi erilainen kuin ilmasto raikkaassa neitseellisessä aro- tai metsäympäristössä. Jokaisen on helppo myöntää, että taajamissa ainakin ilmanlaatu on huonompi ja lämpötilakin on yleensä korkeampi.

Jos sen sijaan tarkoitetaan globaalilla tasolla tapahtuvia ilmaston muutoksia ja nimenomaan viimeisen vuosisadan aikana havaittua ilmaston uhkaavaksi kuvailtua lämpenemistä, niin ihmisperäistä syytä on todella vaikea löytää luontaisen ja monasti kaoottisen vaihtelun keskeltä. Koska luonnossa tehdyt havainnot eivät näytä vahvistavan ihmisen mahdollista syyllisyyttä, perusteluja haetaan epätoivoisesti supertietokoneissa ajettavista äärimmäisen monimutkaisista ilmakehän ja merten vuorovaikutusta simuloivista ilmastomalleista (CAOGCM = Coupled Atmosphere Ocean Global Circulation Model). Mutta, osaavatko nämä ihmisten tekemät tietokonemallit ottaa huomioon kaikki tarpeelliset maapallon koko ilmastoon vaikuttavat tekijät?

Kyynikoita vai pragmaatikkoja?

Otsikollaan – Ilmastokyynisyys – Alestalo ihmettelee ihmisiä, jotka hänen näkemyksensä mukaan kieltävät ilmastonmuutoksen. Ovatko he todella kyynisiä? Ilmastokielteisyydelle hän hakee mitä erilaisimpia syitä; muun muassa talouden tai politiikan piiristä. Hänen on erityisen vaikeata ymmärtää, miksi akateemiset henkilöt, ilman ilmeisiä taloudellisia vaikuttimia, pyrkivät kieltämään tai hämärtämään ilmastonmuutokseen liittyviä uhkia. Näin he tekevät Alestalon mukaan, vaikka tieteen metodit ja tiedeyhteisön kestäviksi toteamat faktat ovat käytettävissä.

Alestalon mukaan näiden ilmastokieltäjien joukosta löytyy astronomeja, geologeja, metsän-tutkijoita ja eläintieteilijöitä. Näille harmillisesti omille aloilleen leimaa-antaville henkilöille on yhteistä jokin kosketuspinta ilmastonmuutokseen. Itse en tuntemieni luonnontutkijoiden joukossa kuitenkaan tunne ainoatakaan Alestalon kuvaamaa kieltäjää, joka nimenomaan kieltää ilmastonmuutoksen. Nämä ilmastotieteen “vääräuskoiset” eivät todellakaan kiellä ilmaston vaihtelua, vaan hakevat “totuutta”. Faktaksi voidaan lukea esimerkiksi keskiajan lämpökausi, joka Euroopassa ilmeni kukoistuksena, kuten myös 1400-1800-luvun kylmät vaiheet, joihin sijoittuvat Suomessakin koetut “kuolonvuodet”. Nykyinen lämpimämpi ilmasto voidaan taasen nähdä lähinnä toipumisena pienestä jääkaudesta. Ei siis kyyninen vaan pragmaattinen näkemys.

IPCC:n kyseenalaiset uhkakuvat

Kieltäjiksi nimetyt henkilöt eivät siis kiellä ilmaston luontaista vaihtelua, mutta kylläkin kyseenalaistavat IPCC:n julistamaa ja poliittiseksi totuudeksi hyväksyttyä katastrofaaliseksi kehittyvää lämpenemistä. Mallien “ennustama” katastrofi on IPCC:n mukaan torjuttavissa vain hiilidioksidipäästöjen välittömällä vähentämisellä. Maailman johtavissa tutkimuslaitoksissa kilpaa kehitettyjen toinen toistaan “täydellisempien” ilmastoa simuloivien tietokonemallien avulla pyritään selvittämään, miten maapallomme todellisuudessa toimii. Ilmastomallit ovat korvaamattomia pyrittäessä selvittämään, miten eri ilmastoa säätelevät prosessit toimivat, mutta tulevan ilmaston ennustamiseen ne ovat vielä kaukana optimaalisesta. Tämän myöntävät rehelliset ilmastomallien laatijatkin.

Kirjoituksessaan Alestalo jatkaa vakuutteluaan kertomalla ilmastonmuutoksen fysikaalisista perusteista ja kasvihuoneilmiöstä. Viimemainittuun hän liittää oleellisena ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun, jonka ilmastoa lämmittävä vaikutus keksittiin jo 1800-luvulla. Todellisuudessa sen aikaiset menetelmät eivät pystyneet kunnolla erottamaan hiilidioksidin absorptiospektriä paljon voimakkaamman kasvihuonekaasun, eli vesihöyryn, spektristä.

Pelotteluilmapiirin ylläpitämiseksi IPCC liioittelee tarkoitushakuisesti ilmassa olevan hiilidioksidin lämmittävää vaikutusta (ilmastopakotetta). Ilmakehässä tämän hivenkaasun pitoisuuden nousu esiteollisesta 0,03 %:sta nykyiseen 0,04 %:iin on osittain kirjattavissa ihmisperäiseksi, joskin faktat eivät ole aivan yhtä kivenkovia kuin mitä Alestalo väittää. On muistettava, että vuosittaiset päästöt muodostavat vain pienen osan hiilen luonnollisesta kierrosta, jota kaikesta huolimatta eliömaailman ja merten toiminnat hallitsevat, niin hiilen lähteinä kuin nieluina.

Alestalon erehdys

Puhuessaan menneiden aikojen jääkausista Alestalo astuu reippaasti geologien reviirille ja erehtyy uskottelemaan, että “Antarktiksen ja Grönlannin mannerjäätiköt syntyivät vuorollaan viimeksi kuluneiden miljoonien vuosien aikana, kun ilmakehän lämpötilan lasku hiilidioksidi-pitoisuuden vähetessä moninkertaisesta lähelle nykytasoa edisti jäätiköitymisiä.” Häneltä on aivan ilmeisesti jäänyt huomaamatta, että ilmakehässä hiilidioksidin määrä seuraa lämpötilaa satojen vuosien viiveellä, eikä voi olla syynä ilmaston lämpenemiseen tai kylmenemiseen. Tämän ovat lukuisat jääkairaustulokset Etelämantereelta kiistatta osoittaneet. Eräs vastailmestynyt tutkimus (Shakun 2012) tosin yrittää väittää päinvastaista, mutta lämpötila-aineiston suuri hajonta ei oikeuta sellaiseen päättelyyn.

Koska hiilidioksidi on tärkeä kasviravinne, sen pitoisuus ilmakehässä seuraa tietysti kasvipeitteen vaihtelua vuodenaikojen mukaan. Vielä orjallisemmin pitoisuus seuraa vuosien viiveellä merten lämpötilan vaihteluita – kylmään veteen liukenee enemmän hiilidioksidia kuin lämpimään meriveteen. Näitä tapahtumia ohjaavat niin planeettamme elokehän sisäiset kuin myös ulkopuoliset ja kosmisetkin tekijät.

Alestalo on tietysti oikeassa siinä, että ilmakehän lämpötila on herkkä muuttumaan ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Tiedämme esimerkiksi suurten tulivuoripurkausten yhteydessä ylä-ilmakehään päätyneen hienojakoisen vulkaanisen pölyn vaikuttavan maapallon ilmastoon ja lämpötilaan jopa useita vuosia. Historiasta tiedämme myös, että häiriön poistuttua maapallon ilmasto palautuu varsin nopeasti elämälle suotuisaan tilaan. Tämän varmistaa se tosiseikka, että maapallo on pyörivä vesiplaneetta, jossa auringosta tuleva energia pitää käynnissä erittäin tehokasta säätelijää – veden luontaista kiertoa haihtumisen ja pilvisyyden muodossa – eräänlaista termostaattia.

Ilmastokieltäjät?

Perehdyttyään johonkin nimeltä mainitsematta jääneeseen yhdysvaltalaiseen ilmastonmuutos-konferenssiin Alestalo päättää niputtaa osanottajat ja toteaa, että ilmastokieltäjillä ei ole yhtenäistä omaa tiedettä tai ideologiaa. Haluaako hän siis väittää, että IPCC:tä kannattavien riveissä ei olisi eri näkemyksiä omaavia yksilöitä; ehkä eivät uskalla sitä julkisesti tunnustaa työpaikan menettämisen pelossa. Joka tapauksessa ilmaston vaihteluun keskittyvä tutkimus tarvitsee luonnontieteitä laajemmin kuin oikeastaan mikään muu tutkimusala. Selvää on myös, ettei maapallon ilmaston historiallista tai tulevaa kehitystä missään tapauksessa ratkaista pelkän meteorologin tietämyksellä.

Climategate-skandaalit, ensiksi Kööpenhaminan 2009 ilmastokokouksen aattona ja myöhemmin juuri ennen Durbanin 2011 ilmastokokousta, todistivat ilmastonmuutokseen kriittisesti suhtautuville tutkijoille, että aavistukset IPCC:n raporttien taustalla olleiden tutkijoiden epäeettisestä toiminnasta olivat tosia. Ensimmäisestä Climategate-tietovuodosta olen kirjoittanut (Winterhalter 2011) tämän lehden keskusteluosioon vuosi sitten oikaisuna emeritusmeteorologi Juhani Rinteen (Rinne 2011) samaa aiheetta käsitelleeseen kirjoitukseen. Climategate II nimellä tunnettu (jatkettu) tietovuoto Durbanin kokouksen edellä vain varmisti edellisessä vuodossa ilmenneitä väärinkäytöksiä.

Oman edun kärkkyjät

Kuvatessaan näkemyksiänsä ilmastonmuutokseen liittyvästä kielteisyydestä Alestalo aivan oikein toteaa, että on epärationaalista kohdistaa vastustus taustalla olevaa tiedettä kohtaan. Ilmastotiede ei tosiaankaan ole syyllinen, vaan todellisiksi syyllisiksi itse näen jo 1980-luvulla pelottavaan ilmastouskoon tulleet tutkijat ja vasemmistoideologiaan koulutetut viheraktivistit. Osasyyllisiä ovat myös ne opportunistit, jotka pyrkivät hyötymään pelosta ja peloteltujen poliitikkojen tekemistä päätöksistä – esimerkkinä täysin hyödytön päästökauppa. Poliittisten päätösten seurauksena ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen tähtäävät hätiköidyt päätökset ovat vain vaikeuttamassa tavallisten ihmisten selviytymistä jokapäiväisestä elämästä.

Entä jos?

Entä jos IPCC on väärässä, eikä tietokonemallien “ennustama” pelottava ilmastonmuutos toteudukaan tai se olisi odotettua vähäisempi. Alestalon mukaan juuri tällaista miellyttävää oljenkortta tarjoavat oppineet ilmastokieltäytyjät. Hyvä näin, mutta Alestalo peräänkuuluttaa mediaa mukaan valistamaan kansaa tällaisia ajatuksia vastaan. Seuraavassa virkkeessä hän kuitenkin vaatii tutkijoita osallistumaan tiedeviestintään ja lopuksi hän vielä opastaa, että “tarvitaan enemmän yhteistyötä”. Tähän yhteistyöhön Alestalo ei kuitenkaan kelpuuta sellaisia tutkijoita, jotka eivät niele kakistelematta IPCC:n ylläpitämää ilmastopelottelua.

Missä mennään?

IPCC:n ylläpitämän myytin mukaan maapallo pelastuu vain, jos kasvihuonekaasupäästöt saadaan kuriin ja näin niiden aiheuttamaksi väitetty lämpeneminen voidaan estää. Kuitenkaan, lisääntyvistä päästöistä huolimatta, maapallon keskilämpötila ei ole enää 2000-luvulla osoittanut minkäänlaista lämpenemistä. Monet ennakkoluulottomat tutkijat näkevätkin auringon aktiivisuudessa samantapaista hiipumista, kuin Dalton- että Maunder-minimien aikoina. Jos nämä Pienenä jääkautena tunnetut vaikeat ilmasto-olot ovat toistumassa lähivuosikymmenten aikana, tietäisi se melkoista sopeutumista jopa meiltä suomalasiltakin, vaikka kovista talvista olemme ennenkin selviytyneet.

Minäkin tunnen Alestalon tapaan huolta ilmastotieteen vastakkain asettelusta. Olenkin monasti toivonut avointa dialogia ilmastoa koskevista tieteellisistä saavutuksista ja niiden merkityksestä, mutta turhaan, sillä myöntyminen yhteistyöhön merkitsisi että meillä “kieltäjillä” olisi sittenkin jotain annettavaa.

Alestalolle vakuutan, että hänen ilmastonmuutoksen kieltäjiksi luokittelemiensa tutkijoiden joukossa, ei ainakaan minun tiedossani, ole KETÄÄN, JOKA KIELTÄISI ilmaston luontaista ja ajoittain varsin rajuakin vaihtelua.

Kirjallisuutta:

Alestalo, Mikko 2012. Ilmastokynisyys. Tieteessä Tapahtuu 1/2012, 1-2. <http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/5021/4543&gt;

Rinne, Juhani 2011. Climategate, Amazongate ja muut. Tieteessä Tapahtuu 1/2011, 35-37. <http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/3943/3699&gt;

Shakun J. et.al. 2012. Global warming preceded by increasing carbon dioxide concentrations during the last deglaciation. Nature, 484, 49–54, doi:10.1038/nature10915.

Winterhalter, Boris 2011. Juhani Rinteen ontuva Climategate-tulkinta? Tieteessä Tapahtuu 4-5/2011, 50-55. <http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/4253/3967&gt;

Tanskalaisen Henrik Svensmarkin vasta ilmestynyt tutkimus tuo uutta ajateltavaa kosmisen säteilyn vaikutuksesta maapallon elämän monimuotoisuuteen. Hän osoittaa uusimmassa tutkimuksessaan “Evidence of nearby supernovae affecting life on Earth” (Todisteita lähellä olevien supernovien vaikutuksesta elämään maapallolla), että oman galaksimme (Linnunratamme) supernovista peräisin oleva kosminen säteily on säädellyt elämää maapallolla ainakin viimeisten 500 miljoonan vuoden aikana. Hätkähdyttävän tutkimuksen julkaisi 24 huhtikuuta 2012 The Royal Astronomical Society (Britannian Kuninkaallinen Tähtitieteellinen Seura) uusimmassa kuukausitiedotteessaan (Mon. Not. R. Astron. Soc.) ja se löytyy PDF-tiedostona: ftp://ftp2.space.dtu.dk/pub/Svensmark/MNRAS_Svensmark2012.pdf

Vaihtelut kosmisessa säteilyssä yhdessä maapallon laattatektoniikan ja valtamerten virtaus- ja syvyysmuutosten kanssa myötävaikuttivat maapallon ilmastoon ja sitä kautta elämän kehittymiseen. Svensmark oli jo 1990-luvulla esittänyt selkeän riippuvuussuhteen kosmisen säteilyn ja pilvisyyden ja vastaavasti pilvisyyden ja maapallon lämpötilan välillä. Uusi tutkimus osoittaa samanlaista riippuvuutta maapallon elämän monimuotoisuudessa (biodiversiteetissä) havaittavien suurten muutosten ja supernova-aktiivisuuden välillä.

ABSTRACT
Observations of open star clusters in the solar neighborhood are used to calculate local supernova (SN) rates for the past 510 million years (Myr). Peaks in the SN rates match passages of the Sun through periods of locally increased cluster formation which could be caused by spiral arms of the Galaxy. A statistical analysis indicates that the Solar System has experienced many large short-term increases in the flux of Galactic cosmic rays (GCR) from nearby supernovae. The hypothesis that a high GCR flux should coincide with cold conditions on the Earth is borne out by comparing the general geological record of climate over the past 510 million years with the fluctuating local SN rates. Surprisingly a simple combination of tectonics (long-term changes in sea level) and astrophysical activity (SN rates) largely accounts for the observed variations in marine biodiversity over the past 510 Myr. An inverse correspondence between SN rates and carbon dioxide (CO2) levels is discussed in terms of a possible drawdown of CO2 by enhanced bioproductivity in oceans that are better fertilized in cold conditions – a hypothesis that is not contradicted by data on the relative abundance of the heavy isotope of carbon, 13C.

VAPAAMUOTOINEN KÄÄNNÖS ABSTRAKTISTA:
Aurinkokuntamme naapurustossa tapahtuneet supernovien (SN) määrien vaihtelut viimeisten 510 miljoonan vuoden aikana on laskettu avoimien tähtiparvien havainnoista. Huiput SN-esiintymissä osuvat samoihin ajanjaksoihin kun aurinkokuntamme kulkee paikallisesti lisääntyneiden tähtitihentymien läpi. Nämä tihentymät liittynevät galaksimme kierteissumuvarsiin. Tilastollinen tarkastelu osoittaa, että aurinkokuntamme on kokenut monia suuria lyhytaikaisia supernovista lähtöisin olevia galaktisen kosmisen säteilyn (GCR) lisääntymisiä. Hypoteesi siitä, että maapallolla vallitsevat kylmät kaudet liittyisivät voimakkaisiin GCR-purkauksiin, perustuu geologisiin havaintoihin maapallon menneiden aikojen kylmien ilmastojen ja voimakkaan kosmisen säteilyn samanaikaisuuteen. On hämmästyttävää, että liittämällä yksinkertaisesti tektoniikka (merenpinnan pitkäaikaiset vaihtelut) astrofysikaaliseen aktiivisuuteen (supernova tiheyteen), voidaan selittää paljolti havaitut biodiversiteetin vaihtelut viimeisten 510 miljoonan vuoden aikana. Tutkimuksessa pohditaan johtuisiko, supernovatapahtumien määrissä ja hiilidioksidi-pitoisuuden vaihtelussa havaittu käänteinen riippuvuus merten kiihtyneestä biologisesta perustuotannosta, eli kylmissä oloissa meriveteen absorboituneen hiilidioksidin lannoittavasta vaikutuksesta – hypoteesia, joka ei ole ristiriidassa raskaan hiili-13-isotoopin suhteellista vaihtelua kuvastavan datan kanssa..

Svensmarkin tulokset näyttävät osoittavan, että maapallon sukupuutot ja uusien lajien syntyminen on läheisessä kytköksessä aurinkokuntamme läheisyydessä tapahtuneiden supernovaräjähdysten runsauteen, tektonismiin (manneraattojen liikkeisiin), merenpinnan korkeusvaihteluihin sekä vallitsevaan ilmastoon, jossa pilvisyyden vaihtelulla on ratkaiseva merkitys. Tässä kuviossa hiilidioksidilla on vain eliötoimintaa lannoittava vaikutus.

Aiheesta löytyy Nigel Calderin blogikirjoitus

http://ilmastotieto.wordpress.com on ilmastotieteestä kiinnostuneen ryhmän perustama blogi, joka jäsentensä mukaan pyrkii tuottamaan pääosin julkaistuun tieteelliseen materiaaliin perustuvaa suomenkielistä ilmastotietoa. Blogin alkuhetkistä lähtien sivuja seuranneena näen sen rehellisenä tavoitteena tuottaa ennen kaikkea Hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) sekä valtiovaltamme ylläpitämän Ilmatieteen Laitoksen oikeaksi katsomaa informaatiota. Valitettavasti molemmat viralliset tahot ovat omaksuneet täysin kielteisen asenteen valtavirrasta poikkeavaa tieteellistä tutkimusta kohtaan.

Tätä yksipuolista tiedon tarjontaa korostaa blogia pitävien henkilöiden läheiset yhteydet sellaisiin kansainvälisiin tahoihin, kuten RealClimate.com ja SkepticalScience.com, jotka järjestelmällisesti hyökkäävät sellaisia ilmastotutkijoita kohtaan, jotka kyseenalaistavat IPCC:n ylläpitämää uskoa maapallon katastrofaalisesta ilmastokehityksestä.

Uusin yritys mitätöidä kriittisesti suhtautuvien tutkijoiden näkemyksiä ilmaston muutoksesta (aiemmin ilmaston katastrofaalinen lämpeneminen) ja ilmastotieteestä on John Cook’in, SkepticalScience.com, laatima opas ”The Scientific Guide to Global Warming Skepticism”. Ilmastotietoaktiivit ovat kääntäneet omasta mielestään tärkeän oppaan nimellä “Tieteellinen opas ilmastoskeptismiin”. Kyseenalainen tuote on imuroitavissa ilmastotiedon kotisivulta: http://ilmastotieto.wordpress.com/2012/02/14/skeptical-science-suomennos-tieteellinen-opas-ilmastoskeptismiin/ . Tai suoraan http://www.skepticalscience.com/docs/Guide_Skepticism_Finnish.pdf

John Cook’in kirjoittamaan oppaaseen perehdyttyäni en voi muuta kuin ihmetellä, että sitä kirjoittamassa ja tarkistamassa on ollut melkoinen joukko nimekkäitäkin tutkijoita. Valitettavasti nyt suomeksi käännetty opas sisältää todella suuren määrän skeptikkoihin liittyviä vääristeleviä väitteitä ja yksipuolista ilmastonmuutokseen liittyvää tietoa. Koska minutkin on liitetty näihin parjattuihin “kerettiläisiin”, katsoin velvollisuudekseni laatia parhaan kykyni mukaan melko laajaksi paisuneen vastineen, jossa puutun oppaan räikeimpiin puutteisiin ja virheisiin. Vastineeni Tieteellinen opas ilmastoskeptismiin ja sen kriittinen tarkastelu on vapaasti levitettävissä.

Jotta kritiikkini olisi paremmin ymmärrettävissä suosittelen avattavaksi rinnalle myös kyseisen oppaan.

NASAn aurinkotutkijat ovat myöntymässä, että kehitteillä oleva aurinkosykli 24 on jäämässä varsin vaisuksi, kuten monet aurinkotutkijat olivat ennustaneet jo useita vuosia sitten. Nähtävästi auringon aktiivisuus on menossa kohti pidempää hiljaiseloa muistuttaen Dalton- ja peräti ehkä Maunder-minimiä, tuoden mukanaan pienen jääkauden aikaisia kylmiä ilmastoja.

Käynnissä olevan syklin ennustetaan saavuttavan huippunsa jo vuoden 2013 alkupuolella.